Yleistä auton maalaamisesta

Kaikki tekniikkaan liittyvä jutustelu. Esim. sähkö, maalaus, alusta.

Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja AdsBot [Google] » Ke Joulu 30, 2009 7:37 pm

Tässä nyt kokeilun tulos vesivärimassalla maalailusta...

Eli takaluukku on pyyhitty tinnerillä ennenkun on mitään muuta tehty.
Sitten kaivetaan ruostekohdat esille ja hiotaan reunat ympäriltä pois.

Tässä vaiheessa ennen kun rupee muuta tekeen, niin kannattaisi laittaa pohjamaali ensin ja mielellään 2-k tuotetta jolla on hyvä ruosteenesto kyky.Kannattaa varmistaa, että kyseisen maalin päälle voi kitata, ettei tule ikäviä yllätyksiä.Tosin aika harvassa on ne 2-k maalit joiden päälle ei voisi kitata, mutta huonolla tuurilla ostaa juurikin sitä eli kannattaa kysyä kun on ostamassa maalia ja jos on tarvetta kitata.

Itellä oli sen verta kova kiirus saada tämä auto ajoon, että ei ollut aikaa ruveta pitämään yhtä ylimääräistä vuorokautta tallissa joten hieman oikaisin ja laitoin suoraan kittiä päälle.Tosin kitissähän on ruosteenesto ainetta, joten ei nyt kauhian paha oikaisu ja toisekseen olisi noi ruostekohdat tarvinnut hiekkapuhaltaa, mutta ei ollut vehkeet taas oikealla tallilla, joten kompromissejä joutui tekemään.

Ruostepaikkoja hiotessa on makuasia minkä karheusta hiomapaperia käyttää, mutta ite 120 aika useen käytän...Ja kitin ensitasoitus 120 jonka jälkeen viimeistelyssä hienompia 320-400.Ja kuiva paperia.Vedellä ei kannata hiota ellei saa autoa kunnolla lämpimään tilaan.Tulee kitin kanssa ongelmaa muutoin...Taikka niinkän kitin kanssa, mutta myöhemmin huomaa kun on maalannut ja kittikohdat kuplii, että mikä meni mönkään...

Tässä vaiheessa kun suurin työ oli tehty, eli ne paikat mitkä piti kitata oli kitattu niin voitiinkin ruveta peittämään autoa ja hiomaan konepeltiä.

Jos ei tarvii muuta kun uuden värin päälle, eli ei joudu kittaamaan mitään eikä näin ollen meinaa käyttää hiomaväriä välissä ollenkaan niin kannattaa joko 400 kuivapaperilla karhentaa pinta / vesihiomalla jollain 800-1000paperilla. Nämä saattaa vaatia hieman kokemusta ennen kuin kokeilee...

Itselläni tässä vaiheessa oli työt siinä hantissa, että sain pyyhkiä pölyt pois ja peittää. Sitten vaan hiomaväriä niskaan..

Tässä kuvat pintamaalin ja lakkauksen jälkeen: KUVA 1, KUVA 2 ja KUVA 3

Eli ei tarvitse vesiväritkään mitään uuneja.Ainoa vaan, että ei saa massaväri jäätyä eli varastointi viilessä, mutta ei pakkasessa.
Ja tuon massavärin lakkaukseen käy ihan normaali 2-k akryyli lakka, eli sen puoliin ei mitään uutta.

Tähän saa laittaa vapaasti kysymyksiä sekä maalauksista, tarvikkeista yms....Neuvotaan kyllä jahka osataan...
Viimeksi muokannut AdsBot [Google] päivämäärä Ke Heinä 21, 2010 12:17 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
AdsBot [Google]
Rekisteröityneet
 
Viestit: 254
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2015 9:38 pm

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Leksa » To Heinä 01, 2010 8:38 pm

http://coloriasto.blogspot.com/2008/07/automaalausopas.html

Löysimpäs tommosen, hyviä perusvinkkejä auton maalaukseen myös.
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Elo 06, 2010 8:13 am

Mitä tehdään, kun maalatessa tulee valuma! Iski paniikki ja varmaan arvaatte mitä teen.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Antto- » Pe Elo 06, 2010 2:08 pm

No mitä muuta siinä voi tehä ku antaa sen maalin kuivaa ja hioo tasaseks ja putsaa pinnan ja maalaa uusiks. Täh????
Antto-
 

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja AdsBot [Google] » La Elo 07, 2010 3:45 pm

[quote=""Thaumiel_Nerub""]
Mitä tehdään, kun maalatessa tulee valuma! Iski paniikki ja varmaan arvaatte mitä teen.
[/quote]
Eipä sille paljon muuta ole tehtävissä kun antaa kuivaa ja koittaa sitten joko hiota/ pulerata se pois, tai sitten vaan maalata uudelleen se kohta...
Märälle maalille ei oikeen ole ratkaisua....tai on mutta riippuu niin paljon missä kohdassa se on...Esim.keskellä kylkeä niin ei ole vaihtoehtoa, mutta ovenkahvassa sit taas on....

Otin tuosta välistä muutamat viestit pois. Oikeasti voi koittaa katella vähän mihin paikkaan viestin lykkää, mut sitä vartenhan on ylläpito/ modet mitkä siirtävät viestejä. Ja kyllä voi vastata ihan asiallisesti asialliseen kysymykseen....Eikä ainakaan vittuilemalla. On vaikka hiljaa ellei tule mitään järkevää...Ja pysytäänpäs sitten tämän toipiikin aiheessa, eli autonmaalauksessa. Noille mitä muita juttuja oli niin on omat topiikit...
Viimeksi muokannut AdsBot [Google] päivämäärä La Elo 07, 2010 3:50 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
AdsBot [Google]
Rekisteröityneet
 
Viestit: 254
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2015 9:38 pm

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Elo 07, 2010 6:25 pm

Joo, kännykällä tosin kyselin kesken "sutimisen" kädet maalissa, joten ei voinut paljoa kikkailla.

Milläs paperilla kandee tehdä välihionta? Nyt olis periaatteessa jonninmoiset pohjamaalit tai jotkut kehissä. Aika raakasti saa hiota, että saa pari ikävää valumaa pois. Koitin googlata vastauksia, mutta foorumeille on yleensä sen verran asiantuntijoita ja "asiantuntijoita" ja trolleja, ettei oikein tiedä mikä on hyvä tapa. Kysyn täältä, kun täällä kuitenkin kokemusta on.

Ja mitään täydellistä ei tarvitse tulla todellakaan. Tarvii vaan sutut peittää kyljistä. Itse olen kyllä melkein tyytyväinen tuohon asti, mitä olen tehnyt.

Mitä muuten on ns. "miranoli" maalaamisessa? Tulee kuulemma hyvää jälkeä, mutta en osaa suodattaa kaikkea läppää pois kaikilta foorumeilta. Kysyn nyt täällä, jos saan luvan ;) Vituttaa google meinaan, kun ei osaa suodattaa kaikkea informaatiota näissä autojutuissa.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja AdsBot [Google] » La Elo 07, 2010 7:22 pm

Jos sulla vasta pohjamaali taikka hiontaväri niin valumakohat ekaks jollain p180 kuivahionnalla.Kun saan suunnilleen valuman pois vaiha 400. Ihan vikaks 500 kaikki läpi ja kuivana.Ja jos pohjamaali / hintamaalin sait valuun niin en välttis koittais pintaa vetää...Pintamaalit ovat huomattavasti vaikeampia maalata.

Miranol on alkydimaalia, ei kannata sekoittaa autoon vaikka onkin halpaa. Ei ole oikotietä onneen autonmaalauksessa
AdsBot [Google]
Rekisteröityneet
 
Viestit: 254
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2015 9:38 pm

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Elo 07, 2010 8:13 pm

Kiitos hyvistä neuvoista. Mitä muuten on ns. vesihionta? Tekeeko Bilteman muutaman kympin maaliruiskulla mitään? En viitsisi hirveästi ruiskuun sijoittaa itse.

Tekemällä oppii :D
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja AdsBot [Google] » Su Elo 08, 2010 8:05 am

[quote=""Thaumiel_Nerub""]
Kiitos hyvistä neuvoista. Mitä muuten on ns. vesihionta? Tekeeko Bilteman muutaman kympin maaliruiskulla mitään? En viitsisi hirveästi ruiskuun sijoittaa itse.

Tekemällä oppii :D
[/quote]
Vesihionnalla voidaan tehdä myös välihionta hiomavärin jälkeen tai ennen uutta lakkakierrosta. Myös puleerauksessa käytetään useasti vesihiontaa. Paperin karheus riippuu siitä, mitä ollaan tekemässä. Ja kuten nimikin sanoo niin tarvii olla koko ajan vettä hiottavan pinnan ja paperin välissä. Ei tule mitään jos ei ole koko ajan vettä.
Vähän riippuu mitä on maalaamassa bilteman ruiskulla...Pohja/ hintavärejä onnistuu maalaamaan ja alustan osia ym. sellaisia voi vedellä pintoihinkin, kun eivät jää näkyviin. Ja miksei nyt koko autoakin, mut riippuu vähän väristä ym...Mut ottaa huomioon että halvalla ruiskulla ei voi saada samanlaista jälkeä kun hyvällä.

Automaalit.net myy 170⬠vilbiksen yläkannua. Tuosta se -10% pois niin n.150⬠+10⬠toimituskulut. Sen ostaisin jos olis tarvetta. Bilteman 60⬠ruiksuun pikkasen lisää ja saa kohtalaisen ruiskun jo.
AdsBot [Google]
Rekisteröityneet
 
Viestit: 254
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2015 9:38 pm

Vs: Yleistä auton maalaamisesta

ViestiKirjoittaja Leksa » Su Elo 08, 2010 8:15 am

[quote=""Thaumiel_Nerub""]
Tekeeko Bilteman muutaman kympin maaliruiskulla mitään? En viitsisi hirveästi ruiskuun sijoittaa itse.
[/quote]

Itte ostin kerran jonku n.15e maksavan ruiskun,kerran sillä sai maalattua, räki ihan pirusti ja mikä parasta, ei saanut purettua ja siis puhdistettua kunnolla, joten vituiks män.
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio


Paluu Tekniikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron