Sivu 1/1

Sierran (MKII) mittaristonvalojenhimmentimen korjaus

ViestiLähetetty: To Tammi 10, 2013 7:51 pm
Kirjoittaja Zigu
Tässä jutussa käsittelen himmentimen yleisimmän vian korjauksen. Lisäksi näytän vaihe vaiheelta, kuinka himmentimessä oleva todennäköisesti palanut hehku korvataan ledillä.

Aloita projekti irroittamalla himmennin autosta. Apuna on hyvä käyttää talttapäämeisseliä.
Kun himmennin on irroitettu, voit avata sen kuvan yksi mukaan.

Kuva
Kuva 1

Kun kansi on saatu auki sen alta paljastuu kuvan kaksi mukainen näkymä

Kuva
Kuva 2

Seuraavaksi tarkistamme yleisimmän vian, joita esiintyy näissä himmentimissä. Vika on himmentimen keskimmäisen liitinnastan ja säädinlevyn välisessä juotoksessa. (juotos on irti kokonaan tai se on huono) Tarkista siis se huolella. Kuvassa kolme on näytetty vian sijainti.

Kuva
Kuva 3

Tarkistuksen jälkeen eroittele himmentimen osat toisistaan. Osat lähtevät kevyesti nostamalla. (jäähdytinlevyn päälle voi myös halutessaan laittaa uutta piitahnaa, jos entistä ei ole jäljellä tai se murenee)Jäähdytinlevy on musta kuvassa. Kuva neljä.

Kuva
Kuva 4

Seuraavaksi juota palanut hehku irti osista, jotka on esitetty kuvassa viisi.

Kuva
Kuva 5

Irroituksen jälkeen ota uusi ledi ja vastus valmiiksi. Itse käytin ledinä 3mm vihreätä lediä, jonka kirkkaus oli 50mcd. Vastus oli 460 ohmia, joka on 12v tarkoitettu. Ajatuksena oli saada mahdollisimman alkuperäistä valoa vastaava merkkivalo. Jos kuitenkin haluat vaihtaa alkuperäisen polttimon on sen nimi (T-1.25 Automotive Light Bulb) tämä helpottaa huomattavasti polttimon haussa. Samalla kannattaa myös varautua polttimon päällä olevan "kortsun" rikkoontumiseen. Itselläni suoja oli hyvinkin vaikea saada ehjänä irti. Suojan merkitys on vaihtaa valon väriä, eli ilman sitä merkkivalo tulee olemaan eri värinen.

Kun polttimo/ledi on valittu voidaan se juottaa alimpaan levyyn kiinni. Jos käytät lediä juota ensin vastus levyyn kiinni ja tämän jälkeen ledin miinus, eli katodi puoli (lyhyempi kanta) kiinni vastuksen lankaan. Käytä himmentimessä olevia pieniä lovia johtojen viemiseen. Kuvassa kuusi esitetty polttimon korvaaminen ledillä.

Kuva
Kuva 6

Seuraavaksi juota pieni pätkä johtoa esim. vastuksesta säädinlevyyn. Tämä siksi, koska muuten ledin plus, eli anodi puolen johdin ei yletä, kuten aiemmasta kuvasta voi todeta. Kuvassa seitsemän malli.

Kuva
Kuva 7

Tämän jälkeen liitä säädinlevyn johdin ja ledin plus puoli yhteen juottamalla. Kuva kahdeksan.

Kuva
Kuva 8

Asettele säädinpyörät kohdilleen ja paina kansi kiinni. Jos pyörittelit säädintä projektin aikan säädä molemmat säädinpyörät ääriasentoon, jotta oikean kohdan löytäminen on helpompaa. Väärin aseteltu säädin ei pyöri tai se pyörii vain osittain.  <!-- s::) -->::)<!-- s::) --> Kun kansi on saatu paikalleen voi lediä/poltinta vielä hienosäätää kohdilleen kuvan yhdeksän osoittamasta kolosta.

Kuva
Kuva 9


Ja kun säädöt on tehty, niin ei muutakun testaileen!

Kuva

Vs: Sierran (MKII) mittaristonvalojenhimmentimen korjaus

ViestiLähetetty: Ti Heinä 23, 2013 7:19 am
Kirjoittaja Leksa
Kuvat ei toimi...

EDIT: Toimiipas, muokkasin tuota sun viestiä ja tallensin uudestaan niin näkyy taas. PS: Heitän tämän tuonne artikkeileihinki :)