OFFTOPIC TOPIC

Keskustelua kaikesta maan ja taivaan välillä.

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Loka 15, 2012 4:23 am

Sitten kun yöpakkaset tänne tulee heti kyllä pistän etukäteen jo talvirenkaat alle. Sen verran työmatkaa, ettei ole kivaa liukastella. Nyt kyllä aika lämpimältä näyttää, ettei pidä ihan vielä paniikkia ottaa.

Piru vie perjantai yöllä rikoin nilkkani! Hain puita enkä fiksuna pistänyt valoja päälle. Sokkona sitten astuin jonkun kalikan päälle ja nilkka vääntyi. Sillä jalalla ei enää sinä yönä kävelty yhtään. Loput yöstä menikin aika unettomissa merkeissä jatkuvan säryn takia. No, lauantaina ei paljon arvannut astua painoa jalalle, aika paljon hyppien ja kepin varassa raahustaen meni. Iltapäivällä vähän uskalsi painoa jo laskea, muttei kävellä pystynyt. Yön särki. Sunnuntaina pääsi jo klenkkaamaan kunhan ei paljoa rasittanut. Tänään on jalka edelleen kipeä. Varovasti pystyy kävelemään ja ihan ok ellei paljon rasita. Aika hidasta meno kuitenkin on.

Onneksi ei mikään paukahtanut rikki. Perus venähdys, mutta uskon, että huomenna vasta pystyy kävelemään varovasti oikeasti. Voi mennä varmaan useampi päivä ennen kuin juosta uskaltaa. Onneksi ei mennyt mitkään nivelsiteet tai mitään, vaikka perjantaina tapahtuman jälkeen ja vielä koko lauantain ahdisti ihan sikana, ettei ole oikeasti kunnolla sökönä.

Noh, en enää pimeässä rupea puita hakemaan :)
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ma Loka 15, 2012 11:20 am

Jeps, tännään oli aamulla -3 astetta mittarissa, tienpinta oli sellanen kohmeloinen että ei nyt ihan jäässä mutta vesi oli sellasta jännää hyytellöö periaatteessa. :D Huomenaamuna tuleekin sitten ennusteen mukaan räntää ja vettä sataa lauantaihin asti.. :(

Elä missään nimessä pidä kiirettä niitten juoksujes kanssa, mennee vaan huonommaksi jos lähet liian aikasin urheilemmaan..
Mutta hyvä ettei pahemmin käyny!
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ti Loka 16, 2012 5:25 pm

Törmäsimpä sellaseen lehteen kuin Teknari. En tiedä oletteko kuulleet? Netissä julkaistava, tableteille kehitetty lehti, joka on täysin ilmainen. Toimii siis toki kaikilla laitteilla millä nettiin pääsee, mutta tablettien ansiosta tuollainen on vissiin kehitetty. Kuiteskin, ihan päteviä juttuja näytti olevan eri tekniikan aloista, ja ilmaiseksi. Tuo on vähän niinkuin joku Tekniikan Maailma, eli kaikennäkösiä uutuuksia lähinnä automaailmasta, mutta suurta roolia toki näyttää kaikki muukin tekniikka. Teknari tullee myös ohjelmana mtv3:lta ja paljon on youtubessakin pätkiä ohjelmasta.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Loka 19, 2012 7:11 am

Talvi tulloo! Nyt tarvitaan päätä lämmittämään Carenthusiasm.net lippis. Musta on paras väri ja valkoinen/hopea teksti rokkaa. Kiitos  ;D En tiedä mitä pipa maksaa, mutta varmaan joku 20 egee on maksimi. Toki jos halvemmalla saa otan kaksi!

Lippalakkeja käytän myös aika aktiivisesti, joten musta lippis valkoisella/hopealla tekstillä toimii myös. Hintapolitiikka vähemmän kuin pipolla ja kaksi tulisi niitä. Malleista paras on army (neliskanttinen pienellä lipalla) tai sitten sellainen yo-madafaga. Myös sellainen rekkamieslippis verkolla on magee. Peruslippiksiä käytän kun teen hommia, mutta niitä saa kaupoista ilmaiseksi ja malli ei miellytä niin paljon, että maksaa viittisi.

Takeissa musta väri tietysti ja mallina pilotti. Tosin takki on sen verran iso investointi jo, ettei varmaan tulisi ostettua välttämättä.

Takin sijasta voisi olla brodeeratut merkit ok, mitä itse voi ommella vaatteisiin, lippiksiin tai vaikkapa tyynyliinaan. Vähän sama kuin autoihin teipit, mutta tässä tapauksessa kangasta. Kahta kokoa. Lippikseen/takin rinnukseen sopiva (tarrassa vastaava on sivuikkunamalli) ja sitten takin selkämykseen sopiva (teipissä vastaava takalasin malli).

Ommeltava on ok, mutta toinen hyvä vaihtoehto sellainen silitettävä mikä kivempi pistää. Lisäksi "hihamerkissä" on se etu, että itse saa valita lippiksen, pipon tai takin mihin sen lyö. Unohdetaan siis edelliset idikset ja toivotaankin brodeerattuja merkkejä isoa ja pientä.

Onko idis paha? Brodeerattujen hinnasta riippuen voisin ottaa kyllä helposti useammankin!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Pe Loka 19, 2012 12:59 pm

Ei paha minun mielestä, tuntuu vain että menekki tuskin mitään mullistavaa tulisi olemaan. Voisin minäkin pari merkkiä ostaa, mutta siihen mielellään löytäsi sellasen pipon/takin tms. missä ei muuta tekstiä ole. Jotenkin ei toimi jos Adidaksen logon vieressä lukkee Carenthusiasm.net. Mutta onhan noita merkittömiäki tuotteita monella, paras noissa pelkissä merkissä oisi että tosiaan itte voisi valita minne sen lätkäisisi..
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ma Loka 29, 2012 8:24 pm

Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja HEka-- » Ti Loka 30, 2012 4:18 am

Ei taida olla nykyisessä internet-maailmassa mitään mistä ei kerättäisi anonyymia dataa, ja se on ihan ok mulle :) Joskus siitä on jopa hyötyä, mm. kohdistettujen mainosten muodossa. Niistä saattaa joskus bongata jotain mitä saattaapi tarvita, tai tekis mieli :P
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Loka 30, 2012 7:46 am

Pitäisi aina lukea ne käyttöehdot, mutta kun ne on mallia tl;dr aina. Minä en tuota varsinaisesti tiennyt, mutta tiesin, että kaikesta kerätään tietoa. Ei netissä voi Googleakaan käyttää tai FB:stä profiilia varsinaisesti ilman hirveää kikkailua poistaa.

Periaatteessa kuitenkin kun olen yksi miljoonista kenestä kerätään sitä tietoa koen, että se on häviävän pieni riski, että joku oikeasti kiinnostuu ja väärinkäyttää minun tietoja. Osoitteen ja puhelinnumeron saa muutenkin selville ja luottokorttia ja muita en levittele ympäri jos joku niitä pyytää sovelluksessa.

Minulla on puhelimessa virusturva mikä on muutaman kerran ilmoittanut mitä sovellus oikeasti tekee. On jäänyt asentamatta. Puhelimessakin virusturva/tietosuojasovellus on ihan ehdoton ykkönen.

Tietoyhteiskunta ja markkinointi kulkee käsi kädessä. Etuna on se, että monet hyvät palvelut (Google) on ilmaisia. Haittana se, että kerätään anonyymiä dataa. Vaikka toisaalta postiin on tullut iät ja ajat kohdistettua mainontaa kun pääsevät toimistot rekistereihin käsiksi. Sitten kun ja jos jotain tilaat tällaisesta, he levittävät sitä tietoa eteenpäin. Sama homma on ollut ennen netin yleistymistäkin, nyt vain suuremmassa mittakaavassa.

Itse olen aika varovainen mm. omalla nimelläni netissä. Hirveästi minusta ei tietoa löydy ylimääräistä Googlellakaan :) Omalla nimelläni ja tiedoillani siis. Aika anonyymisti touhuan yleisesti. Tai no, ei kukaan ole anonyymi, mutta sitten saa jo oikeasti kiinnostaa minun nettikäyttäytyminen jos alkaa selvitellä enemmän kuka minä olen ja mistä kirjoitan jne. Aika pieni riski, että ketään kiinnostaa.

Suurin probleema on oikeastaan identiteettivarkaudet ja luottokorttien luvaton käyttö.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Marras 30, 2012 5:36 am

Osaa olla raaka ilma! Pakkasta ei varmaan paljon ole, mutta viima on aika jäätävä. Töihin kun ajoin tuuli kivasti riepotteli pakua. Olin miettinyt pelittääkö hehkut, mutta toimiihan se. Tänä aamuna ensimmäisen kerran syttyi hehkuille merkkivalo, muttei se kauaa palanut. Myyjä sanoikin, että saa vähän vilpoisempi olla, että se hehkuttelee enemmän. Sierra kun hehkutteli pikkupakkasillakin jo 10 sekkaa ja yli.

Työmatka kestää sen kolmisen varttia ja musaa tulee tietysti kuunneltua. Pitäisi uudet kajarit jossain vaiheessa hommata nautintoa lisäämään. Sellaiset olisi hyvät, että saa tuohon penkkien takana olevaan seinään kotelossa kiinni. Sellaiset siinä nytkin on, mutta aika huonohkot laadulta. Soitin sentään on ok ja toistaa jopa mp3-levyjä. On minulla tuolla tuo mp3-dvd-usb soitin, mutta pitää vielä vähän harkita viitsiikö sitä Ransittiin pistää kiinni. Toisaalta koska Mondeo ei ole talviajossa niin mitä sitä turhaan sitä soitinta pitää tuolla hyllyn koristeena sisällä. USB kun on rautaa musiikin suurkuluttajalle! Pitänee tutkia sopisiko suoraan kiinni tuohon liittimeen. Jos käy, niin soitin vaihtoon. Näyttö olisi kanssa siisti pistää tuohon, vaikkakin periaatteessa aika turha kuskille. Siinä mielessä tosin hyvä, että parempi suuremmalta näytöltä tarkistella biisejä kuin soittimen omalta pikkuiselta riviltä katsella.

Saas nähdä tuleeko tänään jo illalla sitä lunta. Etelässä ja Pohjoisessa taitaa olla jo käsittääkseni. Täällä oli lunta Lokakuun viimeisellä viikonlopulla, mutta se suli sitten jo viikonlopun jälkeen pois. Sen jälkeen olikin oikeastaan tähän asti plussakelejä ja vettä tuli enemmän kuin oli selkeitä kelejä. Pakkasista tuskin enää eroon pääsee, eli vesisateet taitaa olla vihdoinkin loppu tältä akselilta ja vuodelta. Alkoi jo ärsyttää se jatkuva veden tulo!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Leksa » Pe Marras 30, 2012 5:56 am

Täällä päin ei vielä ole lunta, saas nähdä miten Rukalla kun sinne mennään viikonlopuksi. Pakkasta jotakuinki 15 astetta ja kyllähän tuo kylmältä tuntuu :D

Pekkaspäivät on by the way kovia keksintöjä :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja HEka-- » Pe Marras 30, 2012 6:40 am

Ei ole täällä Lieksan suunnallakaan vielä lunta, ei ole myöskään tulossa ennusteiden mukaan. Itsekin otin pakkaset tervetulleena vastaan, juurikin vesisateiden ja kosteuden takia :) Kävin jo kelkkaa lämmittelemässä jos sitä vaikka kohta pääsis lumille..
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Pe Marras 30, 2012 11:32 am

Tänne Oulun suunnille pitäsi Forecan mukaan hieman sataa huomenna, pakkasta näyttäsi riittävän ainakin viikoksi etiäppäin, ja toivottavasti pidemmällekkin. En minäkään niistä vesisateista tykännyt...

Sodankylän yläpuolellahan on kuulemma jo yli 40 senttiä lunta, tulispa tännekkin. Olisi heti paljon valosampaa ajella.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Pe Marras 30, 2012 7:45 pm

Koneella tänään 2 kertaa jo tullut bluescreen, bluescreenview näyttää että molemmat johtuneet erinäisistä muistiongelmista. Pitää yöksi laittaa memtest86 pyörimään. Nyt tuli taas pari sellasta omituisen väristä juttua näytölle vähäksi aikaa, joka on tullut muutamaa minuuttia ennen noita aikaisempia bluescreenejä. Kohta crashaa taas.. ::)
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja HEka-- » La Joulu 01, 2012 3:11 am

Se, että näytölle alkaa tulemaan värivikoja johtuu monesti näytönohjaimen häiriöstä :)
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Sierramies » La Joulu 01, 2012 11:25 am

Minun puolesta pakkaskelit olisit saahneet alkaa jo toista kuukautta aikaa, mutta hyä että ees nyt. Toivottavasti jäätää nyt kunnola pohjat ja tullee sitten reilusti lunta, ettei käy niinko viimivuonna...
Sivakointi- ja kelkkailukelejä (umpista siis) ja pilkkijäitä ootellesa.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » La Joulu 01, 2012 11:32 am

Näinhän se on, bluescreenviewin mukaan vika on tullut muistista, ja googlella kun etsin vastaavia niin monilla johtunut keskusmuistihäiriöistä. Tietty voihan tuo olla näytönohjainkin. Aikaisempi Geforce 8800 vuosien takaa hajosi viime keväänä, siihen tuli juuri noita värivirheitä. Nyt kone pyörii integroidulla näytönohjaimella. Tarkoitus kyllä uusi näyttis ostaa kun hyvä diili sattuu vaan kohille. Ajattelin vain tuosta memory_management -virheestä sekä googlen perusteella että vika voisi olla keskusmuistissa, ja käsittääkseni integroidun näytönohjaimen muisti tulee tietokoneen keskusmuisista?

Nyt pitäisi tosiaan järvienki jäätyä kun ei oo lunta täällä Oulussa käytännössä ollenkaan, mutta pakkanen pyörii n. 10 asteen kieppeillä. Jos sitä jääraallekkin kohtapuolin pääsisi kaahailemaan.. 8)
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » La Joulu 01, 2012 10:48 pm

Empä saa tuota memtestiä boottaamaan tikulta sitten millään. No, repäsin 2 kampaa muistia irti, vielä ei ole tullut yhtään bluescreeniä. Huomenna laitan toisen takaisin ja sitten tuota toistakin kokeilen vielä, jommalla kummalla se varmaan taas crashaa. Jos näin käy, niin silloinhan se on tuossa se vika. Onneksi noissa on elinikäinen takuu ja ovat muutenkin kyllä vain puoli vutota vanhat.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Joulu 03, 2012 4:30 am

Alkaa näyttää jo talvelta. Jotain -20 pintaa täällä, mutta päivän mittaa vähän lämpenee ja loppuviikosta pakkaset tipahtaa kymmenen asteen molemmin puolin riippuen vuorokauden ajasta. Tuossa syksyn aikana kauhistelin jo miten tulen kestämään talven, mutta ei tämä -20 ole edes niin paha. Paljon pahempia oli ne vähän plussan puolella olevat mutta sateiset kelit.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ma Joulu 03, 2012 4:39 am

Joo parempi tämä on ku ne vesisateet. Täälläkin nyt -24 astetta pakkasta, saa nähhä minne suuntaan tästä liikuttaan, nyt näytästää että lumi pysysi maassa.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Sierramies » Ma Joulu 03, 2012 11:22 am

Kyllähän sitä pärjää pakkaselaki kuhan kampheet on kohilhaan. Joskus on tullu pyörittyä pitkiäki aikoja pihala, ko on ollu semmonen kuivan kälpäkkä pakkaskeli ja mittari hyytyny jonnekki -35 asteesheen ja vielä puhallellu jonkulaista tuultaki. Eikä sole ko pukheutumiskysymys ollu sillonkhaan.
Son tuo märkä ilma semmonen, mikä tekkee semmosen kolson ilman ja aiheuttaa sitä palelemista.

Enämpi molen huolissani tuosta nissanista, että jokhan se hyytyy pakkasela, ko menhään yli kahenkympin. Häätys vissiin katella, että siinä on kaikki kunnosa talvea varten...
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ma Joulu 03, 2012 1:10 pm

Tuon liikkumisen suhteen siis meinasin lämpötilan liikkumista. Eihän se vaadi kun tosiaan kunnon vaatetuksen että tuolla tarkennee. En usko että Nissani hyytyy, meillä ainaki nuo Toyotat on niitä jotka viimesenä hyytyy, tosin koskaan en ole ainoankaan (oman) Toyotan nähny hyytyvän, oli keli mikä tahansa. Luulis että Nissani ois samanlainen, kun suunnilleen samalta aikakaudelta ja samasta maasta, kohtuu samanlainen auto muutenki.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Joulu 04, 2012 6:24 am

Nissaneista vähän vanhemmat Sunnyt kuulemma on sellaisia, ettei hevillä hyydy. Muutenkin käsittääkseni aika varmoja pelejä.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Ile » Ti Joulu 04, 2012 2:50 pm

Itellä oli -90 sunny, 1.6 ruiskukoneella.. Oli suhtvarma peli kyllä, pari kertaa ei lähteny ilman roikkaa käyntiin ku pakkasta oli 35asteen hujakoilla. Ja samoilla öljyilläki kesti ajella sen 70tkm :D
Ile
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 36
Liittynyt: Su Loka 16, 2011 12:44 pm
Paikkakunta: Kuopio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Sierramies » Ma Joulu 10, 2012 5:35 am

Kyllä tuo nissani kuiten on kituliihaampi pakkasela ko sierra. Mutta ajeleehan sillä, ko lämmittää eka kunnola. Viimitalvena tosin ei lähteny kovin hevilä käynthin niilä kovimmila pakkasila... Jos solis ruisku niin olis varmasti parempi.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Joulu 11, 2012 8:50 am

Kovin talviauto mitä minulla on ollut oli Skoda Felicia farkku. Oliskos ollut 1.3 koneella vai miten se meni. Lähti kelillä kuin kelillä käyntiin myös alle 30 asteen pakkasessa ilman roikkaa eikä koskaan jättänyt tielle tai jättänyt käynnistymättä. Oli myös lämmin. Ilman esilämmitystä ei montaa kymmentä metriä pitänyt ajaa kun alkoi puhaltaa hyttiin jo lämmintä ilmaa. Silti kesälläkin helteillä lämmöt pysyi normaaleissa lukemissa moottorissa. Oli kanssa aika juna menemään. Ei kertaakaan lähtenyt luistamaan missään olosuhteissa (toki tilannenopeus kelin mukaan, mutta silti). Oli kyllä ykkönen talviautona, vaikka rämisi ja kolisi senkin edestä. Harmi, että kytkin veteli viimeisiä, varmaan vieläkin olisi käytössä jos muuten olisi kestänyt.

Minun ainoa omakohtainen kokemus Sierrasta oli taas karsea talviauto. Lähinnä siitä syystä kun ei tykännyt käynnistyä ilman lämmitystä ja akun laturissa pitoa. Se oli mysteeri joka aamu lähteekö käyntiin tai ei ilman laturia, joten laturi piti asentaa puolikiinteäksi ja siitä tuli automaattinen juttu lyödä se kiinni kun auton sammuttaa pihaan. Välillä meni 6 tuntia kun auto ei ilman latausta käynnistynyt, välillä kesti viikonlopun ilman latausta. Oli siis pakko varmuudeksi pitää latingissa periaatteessa aina kun nollan alle heilahti lämmöt. Ja tosiaan rahaa sain uppoamaan tuon vian selvitykseen korjaamoilla ja varaosilla, mutta se ei silti koskaan selvinnyt - siis edes kolmella korjaamosedällä ja usealla korjaamokeikalla. Ja oli se piru ja jäi helposti jumiin ties mihin takarenkaista :D Ehkä joku kaunis päivä ostan toisen Sierran, koska uskon siihen autoon. Minulla oli vain huono tuuri ja vissiin diesel ja Sierra ei ole se paras yhdistelmä maailmassa.

Tosin mitä tällä palstalla lukee mitä kaikkea Sierroihin saa tehdä ei taida olla minun autoni kun tuota taitoa itseltä ei löydy...
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ti Joulu 11, 2012 1:01 pm

Siinä sinun Sierrassasi oli 2,3 litrainen diesel, se on Peugeotin valmistama... ;)

Mulla ei kyllä ole ollut Sierran kanssa ongelmia talvella, mitä nyt etanoli ei tahdo oikein kylmässä koneessa syttyä.. Sierra on kuitenkin lämmin auto ollut ja mukava ajaa vuodenajasta riippumatta. Talveksi kaipaisin vain 4-vetomallia, kun ei tuolla pääse risteyksistä minnekkään kun sutii vaan.

Itselläkin oli joskus Felicia, 1.6 ja Combi-korilla. Sekin oli lämmin auto, yllättävän luotettavalla tekniikalla. Omat kokemukseni ovat aikalailla samat mitä snunkin, joskin tykkään Sierrasta ajettavuuden puolesta enemmän. Nuo Feliciat on halpoja, se -97 vuosimallin 1.6-koneinen n. 300tkm ajettu maksoi minulle 200â¬, tosin huonoilla renkailla. Ei ollut isoja ongelmia, jotain pientä välillä ja sillä sitten tuli toista vuotta kruisailtua.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Joulu 12, 2012 5:24 am

Kiva ajaa töihin kun puolet matkasta väärä puoli tiestä lanattu. Ärsyttää vähän työpaikalla kun tämä oman pisteen piha on aika iso. Tuossa viereisessä alueessa mikä periaatteessa samaa vetää lumiaura, mutta tänne se ei jostain syystä tule. Säästöhommia tai jotain. Pitää traktorin kauhalla lykkiä. Ei muuta, mutta kauhalla lumen lykkiminen on aika aikaa vievää touhua. Viime vuonna oli paha kun monena päivänä sai aamulla ja vielä iltapäivällä toisen kerran tehdä saman urakan kun sitä lunta tuli paljon. Muuten nätti ilma. Lunta on ja muutama aste pakkasta.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Sierramies » Ke Joulu 12, 2012 11:32 am

Sammaa mieltä mikon kans Sierrasta, tosin ei mulla ole tuon sutimisen kans ollu isommin mittään ongelmia. Ehkä son se maltti :) Toki sitten ko renkhaat alat olla lopusa, niin son eri asia, mutta sillon niilä ei ole muutenkhaan enhään kovin turvallista ajella. Tietty neliveto olis kiva.
Muutoin mulla ei ole nuitten kans ollu kauheammin ongelmia, toki vanha auto on aina vanha auto. (OHC tai CVH -koneellisiin en ota kantaa, en ole harrastanu vanhoja enkä "pikkukonheellisia".)

Tääläki tullee lunta ja on vähän pakkasta. Lunssa meinaa vaivata, mutta häätys saaha loput puut pinhoon ennenko jäävä lumenalle pahemin. Tosin luntaa saa kyllä tulla ihan reilusti lissää.
Mielenkiinnola oottelen loitotaljoitten kuijumista, mutta tuloksen nähnee kuiten vasta kevhäälä. Koipinahat häätys kans saaha nylettyä, että pääsee käsittelheen niitä...
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Mikko » Ke Joulu 12, 2012 2:22 pm

Mulla on ihan ok-kuntoiset Pirellin nastarenkaat, toisessa Sierrassa Hakkapeliitat. Kummassakkaan ei ole oikein pitoa, pysähtyy kyllä hyvin, mutta ns. vetopitoa ei oikein ole. Aika herkästi ne alkaa sutimaan. OHC-kone on kyllä aivan eri ajjaa kuin DOHC. Tuo DOHC on paljon raskaampi kone, eikä yhtä kierrosherkkä, joskin paljo tasasempi ja mukavempi ajjaa mitä OHC. CVH:sta ei ole ittellä kokemusta.

Viime yönä tuli aikalailla lunta lissää, pakkastakin joku -5 ennää, lissää lunta pitäsi tulla viimestään viikonvaihteessa.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: OFFTOPIC TOPIC

ViestiKirjoittaja Sierramies » To Joulu 13, 2012 8:45 am

Nyt ollu puolitoista talvea alla hakkapeliitta 7:t kokoa 185/65 14 eikä kyllä ole ollu ongelmia. Zigula taitaa olla xice northit, ainaki ollu, niistäki vois saaha kokemuksia. Toki tuossa uuemmasa on hieman erilainen alustaki (mulla ei tosin ole alkuperänen), joten seki voi vaikuttaa. Mullaki oli eelisisä renkhaisa kaikki nastat ok ja pintaaki hyvin, mutta lamellit jäykät, niin net olit liukhaat. Täälä on ehkä aste pakkasta ja lunta tullee ihan rohki hyvin.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

EdellinenSeuraava

Paluu Vapaa Sana

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 43 vierailijaa

cron