Oikutteleva Pioneerin soitin

Keskustelua kaikesta auton äänentoistoon ja sisustan rakenteluun liittyvästä.

Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Loka 12, 2011 11:24 am

Mallia en muista, mutta Pioneer-merkkinen cd/mp3-soitin. Subbari menee auxin kautta, 6:9:t suoraan soittimessa kiinni. Joskus kun soittimen pistää päälle tai on kuunnellut hetken, häviää äänet kajareista, mutta subbari soi.

Veteleekö tuo viimeisiä, vai voiko liitännöissä olla ongelmaa? Usein auttaa se, että sammuttaa hetkeksi soittimen ja kun pistää uudelleen päälle, joko toimii tai sitten ei. Joskus aikaisemmin harvoin teki tuota, mutta alkoi pikkuhiljaa useammin.

Soittimen olen käytettynä hankkinut, eli iästä ei tietoa. Tuota mallia ei kuitenkaan vissiin virallisesti enää liikkeissä myydä.

Jos liitännöissä olisi ongelmaa, on outoa, että molemmat kajarit sammuvat, eikä vain toinen. Mitään rätinää tai huomioitavaa äänenlaadussa ei ole ennen eikä jälkeen kajarien simahtamisen.

Ei ole vielä ollut aikaa ja inspiraatiota tsekata liitäntöjä, mutta jotenkin on sellainen kutina, että soitin tosiaan vetelee viimeisiä. Esimerkiksi cd:n kun ottaa ulos, se jää joskus puoliväliin sisälle ja se pitää kaivaa käsin. Ei sinäänsä liity kajareihin, mutta ihan soittimen yleiskunnon takia mainitsin.

Idiksiä? Ei nuo uudet soittimet paljoa maksa, kun saisi vastaavan tai paremman...
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Mikko » Ke Loka 12, 2011 12:57 pm

Kato ainaki ne liitännät, voi olla että jos sen cd:n ulos työntävän mekaniikan rasvaisi (kai siellä joku sellanen on, koskaan kun en ole purkanut niin en tiedä, mutta on monesti pienitehoisten moottorien tökkimisen syy) ja muuten putsailisi soittimen piirilevyn jne. niin voisi auttaa, voihan sieltä olla että on ajanmyötä joku juotos tärissy tai hapettunu huonoksi/irti, helpoinhan se tietenki on nakata vaan uus soitin mutta eipä siinä paljoa taida olla menettämistä jos sen avaa, mikäli liitokset on kunnossa.

Soiko ne 6.9:t suoraan soittimesta vai onko vahvari välissä? Jotkut vahvistinpiirit kun sammuttaa ittensä mikäli lämpiävät liikaa, riippuen tietenkin miten radion esivahvistus on toteutettu, mutta hyvin mahdollista että on joillain piireillä, toisaalta se ei selitä sitä miksi se sitten ei ennen tehnyt niin usein sitä, mikäli kuunteluvoimakkuus ja ajan pituus kutakuinkin sama. Rätinättömyys ennen kaiuttimien sammutusta sopis tähän, jos sieltä joku on huonosti niin sehän rätisi ja pätkisi välillä tullen takaisin.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Leksa » To Loka 13, 2011 2:35 am

6*9:sit tais olla soittimen kautta vaan jos oikein ymmärsin? Vaihtoehtona on myös se, että on soittimen sisäisestä vahvistimesta loppumassa hönkä. Tai Pioneeri kun on kyseessä, saattais olla se surullisen kuuluisa maafolio palanut soittimesta, en tosin muista mitä se aiheutti, mutta sanompahan vaan :D
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Loka 13, 2011 4:26 am

Kuusysit suoraan soittimen päässä kiinni. 4x50W. Kaksi kajaria + subbari, mikä tietysti omalla vahvistimella.

Olen myös miettinyt, että varmaan alkaa vanhuuttaan natista. Jos uuden ostan, voisin tuon aukaista. Leksa, jostain maafoliosta ja Pioneerin surullisen kuuluisasta puhuit. Tyyppivika vanhetessa? Vai "ominaisuus"?
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Leksa » La Loka 15, 2011 6:46 am

En nyt muista ihan tarkalleen mikä tuon jutun juju oli. Pientä muistikuvaa, että saattaa palaa, jos RCA-piuhoja käyttää irti soittimen ollessa päällä. En kyllä ole yhtään varma asiasta, mutta jos helpoimmalla haluat päästä, niin soitin kauppaan. Taitaa olla tekemätön paikka kovin aukoa nuita soittimia, jos ei ihan täsmälleen tiedä mitä tekee. Sittenkin saattaa tulla kalliiksi.
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Loka 15, 2011 6:49 pm

Eihän nuo uudet vastaavanlaiset maksa paljoakaan. Alle satasella saa jo. En itse rupea avaamaan ja yleensä korjaaminen nykyaikana maksaa jo sen verran, ettei eroa paljoa ole uuteen, mistä saa tietty takuun päälle. En siis näe itse sitä, että kannattaa nähdä vaivaa ja maksaa rahaa fiksata tuo.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Leksa » La Loka 15, 2011 7:44 pm

Tiettyhän tuommonen olis näppärä käyttää auki vaan sen takia että pääsis tutustumaan soittimen sielunelämään tarkemmin :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Ile » Su Loka 16, 2011 1:17 pm

ja jos on se maafolio menny niin pystyy toteamaan silleen että vetää rca-kaapelin liittimen (sen ulomman, ei sitä tappia) maihin erillisellä joholla. Jos auttaa niin se "maafolio" menny.
Ile
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 36
Liittynyt: Su Loka 16, 2011 12:44 pm
Paikkakunta: Kuopio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Leksa » Su Loka 16, 2011 6:01 pm

Jaa vai semmonen se oli :D

Tulihan se ileki tänne, laitahan passatista tarinaa :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Ile » Ma Loka 24, 2011 10:03 am

Joo nuin se minusta meni.. sieltä soittimen sisältä on menny se maadotus paskaks ja pistää häiriöitä ja vaikka mitä..
Piti se tulla kattelemaan välillä tänneki.. jospa vaikka alkais useamminki käymään.. :)
Ile
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 36
Liittynyt: Su Loka 16, 2011 12:44 pm
Paikkakunta: Kuopio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Loka 25, 2011 1:30 pm

Uusi soitin tulossa jossain vaiheessa kaverilta. Puran kun ehdin tuon ja katson, mitä se on syönyt. Voin pistää kuviakin, jos sen maadoituksen pystyisi itse korjaamaan.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja pimeämies » Ti Loka 25, 2011 5:58 pm

kaveri anto kerran mulle pioneer soittimen ja sano että rca pää oli "palanut" ite huvikseen kokeilin niin toimi :D liikees oli sanonut että jos virta piuhan ennen maadoitusta niin sillon se menis.
pimeämies
 

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Loka 26, 2011 8:05 am

Taitaa viikonoppuna tulla uusi soitin, jos sitten jossain vaiheessa tämän pistää palasiksi. Jos saa vielä ehyen tästä, niin Mondeo on ilman soitinta tällä hetkellä.

Joku USB-soitin (cd:llä tai ei, en tiedä) olisi tulossa. Ei tarvitse levyjä vaihdella. Ne kun aina autossa naarmuuntuu. Ja onhan se kätevämpää musakirjasto muistitikulle ladata.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Ile » Ke Loka 26, 2011 10:56 am

Ja nyt ku tarkemmin muistelin niin taitaa just olla tuo "maafolio"-ongelma nimenomaan niissä rca-ulostuloissa. että jos pelkän soittimen vahvistimella soitteleepi niin en sitten tiiä vaikuttaako tuo enää sinne.  ???

Ite ostin just Alpinen soittimen jossa ei ole cd-soitinta.. vielä ku jaksais laittaa kiinni autoon..  ::)
Ile
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 36
Liittynyt: Su Loka 16, 2011 12:44 pm
Paikkakunta: Kuopio

Vs: Oikutteleva Pioneerin soitin

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Loka 27, 2011 4:26 am

Miten tuo RCA maafolio vaikuttaa siihen, että kajarit ei toimi soittimen perästä, mutta erillisvahvistin toimii?
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo


Paluu Äänentoisto/sisusta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron