Thaumielin talo

Keskustelua kaikesta maan ja taivaan välillä.

Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Syys 03, 2012 4:35 am

Perjantaina tehtiin kauppakirjat ja saatiin samalla avaimet, ja muutto alkoi. Kaikkea tavaraa ei heti saatu viikonloppuna roudattua heppaprojektin takia, mutta onhan tuossa vielä vuokrasopparia jäljellä.

Lauantaina piti tehdä tarhat sillä hevonen haettiin illalla. Tarhasta tuli ihan jees mitä sitten vielä sunnuntaina laajennettiin isommaksi. Samaten tuli pihattoa tehtyä. Lähinnä pientä pintahipistelyä, sillä muuten hyvä. Ensi keväänä pitää umpeenkasvanutta peltoa ja vähän metsää raivata, että saa sitten laitumet tehtyä. Pellon vieressä on myös vanha suuli mistä saa tehtyä pihaton helposti.

Talo itsessään on kahdessa kerroksessa, arviolta 140 - 160 neliötä. Kaikki pelittää, eli mitään isoa remppaa ei pidä tehdä. Esimerkiksi vesiputket, kosteat tilat, sydänuuni ja muut on pari vuotta vanhoja. Sähkötkin on tehty uusiksi. Lämmitys on toiminut hyvin pelkällä alakerran uunilla. Se kun on keskellä taloa ja suuri varaava. Viikonlopun aikana kun sen veti peruslämpimäksi taisi tulla jo vähän liian lämmin, mutta tietää sen, että lämpeää talvella kunnolla. Seinillä on kiinteästi asennetut sähköpatterit vielä joka huoneessa jos tarvitsee välttämättä. Pesutiloissa onkin lattialämmitys. Puita on tarpeeksi, ettei pariin talveen ainakaan tarvitse lisää hommata. Ainoat rempat mitä nyt heti tehdään on yläkerran makuuhuoneen maalaus, muuten ei ole pakko tehdä mitään ellei jaksa.

Pihassa on viisi rakennusta. Autotalli, pihatto hevoselle, kaksi suurta rakennusta ja perällä vielä vanha suuli. Tavaraa on paljon, mutta 80% hyvää ja käyttökelpoista. Mikään paikka ei ole "tukossa" roinaa, eli ei tarvitse onneksi piharakennuksia siivota, kunhan vain järjestelee. Ryhdikkäitä kaikki ja kuivia. Vesi tulee omasta lähteestä.

Naapuritontit on metsää ja lähin talonaapuri on kilometrin päässä, eli saa olla aivan rauhassa.

Vielä loput tavarat roudaa ja muutto on valmis. Sitten makkarin maalaus ja talo on "valmis".

Tuli Transit vielä ostettua perjantaina ja sillä sai lauantaina vietyä pyöröpaalin heinää. Kyllä mahtuu tavaraa.

Kalusteita oli kivasti mitä ajattelin säästää. Vähän vanhempaa mitkä miellyttää silmää. Ihan siistiä, että vanha yhdistyy uuteen. Esim. mukava vanha tuoli + viihdekeskus.

Tässä on yläkerran takkahuone. Tuollaista vanhempaa lookkia halusin. Siellä on sitten kiva istua ja vaikka lukea kirjaa.
https://plus.google.com/photos/11446533 ... 9171069394

Saman huoneen toinen seinä. Tarkoitus on maalata tummaksi takaseinä ja takka mustaksi kultaisin noine kohonauhoine. Tuohon takan oikealle puolelle seinään tulee miekkoja. Yhdelle seinälle mitä ei näy kuvassa tulee porontalja. Idis on tehdä sellainen tumma hämärä tupakkahuoneen tyylinen. Ehkä vähän synkkä mutta tunnelmallinen.
https://plus.google.com/photos/11446533 ... 1515910434
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Mikko » Ti Syys 04, 2012 6:42 am

Kuulostaa hyvältä, linkit eivät vain toimi. Molemmista linkeistä aukeaa sivu missä näkyy kolme kirjaa rivissä.
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Syys 05, 2012 4:15 am

Uuh joo, pitää varmaan olla G+ piireissä, että näkyy. Noh, myöhemmin kun lataan kuvat koneelle ihan perinteisesti enkä jaa niitä G+ suoraan viestiksi, kansion saan julkiseksi ja näkyviin.

Vielä varmaan olisi 1-2 kuormaa mitä pitäisi tehdä, mutta tällä viikolla työtunnit ovat meillä sen verran ärsyttävät, että tehdään ensi viikolla. Mennyt niin pitkiksi nämä päivät. Kuudelta saa lähteä jo ajelemaan ja kotona on seiskalta. Eilen venyi yhdeksään.

Tuo hevonen on yksin, joten alettiin sille kaveria katsomaan. Tarkoitus on myöhemmin hommata kunnon harrasteheppa kun saa pellot raivattua sellaiseksi, että saa laitumen ja kentän tehtyä. Tässä siis ruvettiin miettimään vain seurahevosta. Shettikset ei ole koskaan iskeneet, mutta alettiin järkeilemään asiaa näin:

Meidän hevonen tarvitsee kaverin. Vielä ei kannata harrastehummaa ostaa ihan käytännön syistä ja siitäkin syystä, että ovat kalliimpia. Toisaalta edullista seuraheppaa on turha ostaa, ainakaan jos se on isompi. Shettikset on pieniä, syö ja paskoo vähän. Hyviä kavereitan. No, eilen äkkiä töissä kun oli puoli tuntia aikaa rupesin katsomaan hevostalli.netin myyntipalstaa. Hakuun ponit. Suomessa satoja. Rajasin alueen Satakuntaan ja löytyi kymmenkunta. Ilmoitustekstejä en lukenut, vaan suoraan selasin hintoja vain. Ponitkin ovat kalliita, sillä tosi moni esimerkiksi este- tai kouluponeja mitkä turhia. Niiden osaaminen maksaa, mutta ovat liika pieniä aikuiselle. Eli turhaa ostaa kalliilla osaava kaveriksi. Noh, yksi sopiva hinta löytyi ja luin ilmoitustekstin. Shettis. Soitin ja selvisi, että tämä poni asuu 17 kilsan päässä! Ei muuta kuin illalla tsekkaamaan poni ja se tulee nyt sitten lauantaina meille. Kävi siis niin hyvä tuuri tuon kanssa!

Tämän näköinen: http://www.sukuposti.net/hevoset/mischka-of-langen/galleria/533014
Talvella musta, mutta kesällä muuttuu valkoiseksi harjaa ja häntää lukuunottamatta.

Eilen aloitin tekemään tarhaan alariviä langasta ja lankusta. Lankaa ostin, mutta unohtui kauppaan! Lankaa oli kyllä jäänyt yli, mutta sitä jäi uupumaan joku 150 metriä! Kahdessa kerroksessa menee lanka nyt jo ja 400 metrin rullasta n. 350 metriä tuli käytettyä noihin kahteen kerrokseen jo. No, tässä on aikaa lauantaihin. Kiinnikkeet on jo valmiina, eli tuossa menee 10 minsaa saada valmiiksi.

Tällä hetkellä vain yksi huone on vähän sinne päin kuin valmis keittiön lisäksi. Yläkerran makuuhuone pitää maalata ennen käyttöönottoa. Toistaiseksi ollaan punkattu olkkarissa vuodesohvalla. Varmaan jää nuo maalaamiset viikonlopulle kyllä.

Jos tämän loppuviikon arkipäivät ottaisi vähän iisimmin. Perjantaista asti tullut nukuttua joka yö 5-6 tuntia. Alkaa olla luomet aika raskaat jo.

Sitten pitäisi noita autoja siirrellä vielä... pitää joku kaveri värvätä siihen hommaan.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Syys 07, 2012 4:44 am

https://plus.google.com/photos/11446533 ... 5390491825 Toimiskos nyt tuo albumi? Loin G+ oman albumin mikä julkinen...
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Mikko » Pe Syys 07, 2012 4:58 am

Toimii, ei hassumman näköinen. Paljo näkkyy tillaa olevan. :)
Mikko
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1528
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 11:49 am
Paikkakunta: Oulu

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Syys 07, 2012 7:36 am

Onhan tuota tilaa remuta, vaikkei takaosa eli mettä ja pellot ole edes missään käytössä vielä.

Tuli mentyä maalikaupoille. Jos saisi nyt viikonloppuna makkarin vedettyä kuntoon. Tapettia en vielä ostanut. Tarkoitus on 3 seinää maalata ja neljäs tehostaa tapetilla. Pitää vielä varmaan jotain kuraa ostaa jos tapetin alta paljon paljastuu reikiä tai muuta vastaavaa. Ei äsken kerennyt. Oli niin hidas palvelu.

Tarha on käytössä kyllä, mutta tänään hienosäätöä. Pitempiin tolppaväleihin ostin sellaisia lasikuitukeppejä, millä saa vielä lankaa tuettua tuplavarmuudeksi. Tällä hetkellä lankaa on kolmessa kerroksessa. Alalanka on perinteistä sähkönauhaa, kaksi ylempää taas rautalankaa mikä jytympää. Ongelma on, että tuo rautalanka on niin raskasta, että rikkoo jännitettynä naulattavia rimpulakiinnikkeitä  >:( Noh, ostin tuota nauhaa vielä rullan, sillä vedän myös keskimmäisen. Jytkyä lankaa saa jäädä ylimmäksi silti. Samalla ostin kunnon tukevia ruuvattavia lankaeristeitä. Ei pitäisi ainakaan enää hajota. Nuo lasikuitutolpat tukee sitten vielä vähän sitä. Alkaa tulla tuo langan vetäminen jo korvista ulos pikkuhiljaa. Aika nopeaa se on, mutta jotenkin yksitoikkoista ja puuduttavaa.

Pitää heinää ruveta tilaamaan. Sitä nyt tuossa on vielä, mutta varastoon. Kaverilta saisi ilmaiseksi muovitettuja pyöröpaaleja, mutta niissä on riski. Yhden otin ja 3/4 pilalla siitä. Kauhea työ hukata paskaa heinää johonkin. Kuitilla kun ostaa niissä yleensä on laatutakuu. Että jos on pilalla niin vaihtavat. Liika iso riski ilmaista paskaheinää testailla, koska sitä tursuaa sitten joka paikka kohta.

Sitten nettijuttuja, mitkä ketuttaa urakalla! Mokkulan hommasin, 2G on pyörinyt 0,16 nopeudella. Noh, lisäantenni tilaukseen minkä oli jo pitänyt tulla aikaa sitten ja pääsin 3G verkkoon. Nopeus 1,5. Ei todellakaan tyydytä. Eli mokkula menee takaisin 2 vko:n palautuksella. Bonuksena he saavat rikkinäisen antennin liitinjohdon, se kun lahosi käsiin kun purin. Kiinanlaatu kunniaan taas.

Onneksi nykyinen Soneran ADSL siirtyy tuonne. Sitten vain jännittämään, että sisältä löytyvät puhelinpistokkeet toimivat. Ilman nettiä on aika ankeaa. Valokuidun tuonne saisi, mutta tällä hetkellä aivan liika iso sijoitus minulle.

Uuni lämmittää hyvin. Viimeksi keskiviikkona heitin puita, ja vielä tänä aamuna oli lämmin. Vähän liikakin lämmin oli keskiviikkona, sillä tänään ilman lämmitystä oli vielä 20 astetta sisällä :) Hyvin siis toimii. Mutta tuosta onkin vanha purettu ja tuo rakennettu pari vuotta sitten tilalle. Samaten savupiiput on kunnostettu. Ainoa olisi hyvä hommata piipunhattu, mutta piru kun ovat kalliita kapistuksia!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Syys 11, 2012 4:54 am

Tallirakennusprojektia pukkaa. Eli toisessa päässä rakennusta on vanha navetta, keskellä korkeakattoinen talli ja toisessa päädyssä "varustehuone" kahdessa kerroksessa. Takaseinä on yhdellä laudalla. Tarkoitus on rimat pistää ulkopuolelle lautarakojen tukkeeksi. Sitten sisältä koolata ja laudoittaa. Lämpöeristystä en tarvitse, mitä nyt ilmarakoa jättää. Ja laudoituksen alaosaan jotain 120 cm korkeaa maatalousvaneria suojaksi. Sitten lattiarajaan seinän viereen jotain harkkoa, että saa betonilattian ja lautaseinän sauman tiiviiksi. Ettei hevon kuset ja paskat valu väliin.

En osaa rakentaa pätkääkään, eli tästä tulee todella mielenkiintoinen projekti! Ensin tarttis kuutiokaupalla siirtää klapia toiseen varastoon missä muutkin klapit on. Sitten ruveta miettimään tuota lattian harkottamista, että mites pirussa sen tekis, että tulee hyvä.

Pihatossa nuo kaksi menee ja tilaa on ylikin riittävästi. Pihatto on näillä keleillä vaikka ovet auki kummastakin päästä todella lämmin. Paljon lämpimempi kuin ulkoilma. No, tuo pihatto on entinen kanala, eli jos kanat on siellä talven pärjänneet niin pärjää hevonen ja ponikin. Eli pihattoon ei tarvitse tehdä mitään. Kattoa olisi kiva korottaa, vaikka noille on sopiva. Jos yli 160 (tai jotain) hevon vielä hommaa, pitikö katon korkeuden olla joku 220. Nyt taitaa olla vähän reilu 200. Pitää mitata, eilen unohtui.

Sitten jos jaksaisi makkarin maalata. On tapetit kyllä niin hyvin kiinni, ei pullistele tai repsota mistään. Melkein toivoin, että olisi ollut ikivanhaa tapettia mikä lähtee melkein kokonaisina paloin pois, mutta ei. Pääsee rapsuttelemaan. Sitten makkarin seinässä on joku hämärä sähkömokkula. Pitää ottaa kuva ja kysellä teiltä, mikä hitto se oikein on. Jotenkin taitaa antenniin liittyä kait.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Syys 12, 2012 7:14 am

Nyt olen tyytyväinen tarhaan. Ainoastaan pihattoon pitää ostaa muoviliuskat oven eteen, sitten on hyvä. Myös lupa-asiat ja lantalat yms. tuli soitettua läpi ja kaikki ok hevosen pitoon. Noitakin mietin, mutta ei probleemaa pienimuotoisessa harrastetoiminnassa.

Mietin lehtikärryä tai vastaavaa irtokoppaista kaksirenkaista, että saa heinää, kuivikkeita yms. roudattua. Karseet hinnat! Päädyin sitten ostamaan ruohonleikkuriin kärryn. Syysmyynnissä halvalla. Tuolla nyt sen aikaa vetelee mitä ilmat sallii. Pirusti oli koottavaa, kaksi tuntia illalla tuhraantui siihen. Ei muuta, mutta niitä pultteja oli sen miljardi mitä kiristellä ja kasata. Ja parit oli sellaisia, että ekaa koottiin ja myöhemmässä vaiheessa ne vaihdettiin toisenlaisiin. Huoh. No, pimeän tultua pääsi tekemään kuivikekuorman päälle ja ajelemaan pihattoon. Oli komiaa.

Missäs vaiheessa sitä jaksaa alkaa maalata? Alkaa jo iskeä muuttokrapula. Niin paljon hieronut kaikkea pientä iltamyöhäselle, että alkaa jo väsyttää pikkuhiljaa. Ja kun miettii mitä kaikkea pitää tehdä. Joku välipäivä on pakko pitää milloin ei tee muuta kuin istuu ja tuijottaa seinää, ettei ihan totaalinen stoppi tule tähän touhuun.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Syys 17, 2012 4:53 am

Hevoille pistettiin heinää kasoihin tarhaan, mutta nehän levittää ja talloo sitä ja varmaan puolet meni hukkaan sen lisäksi, että sitä heinää oli ympäriinsä. Tuli sitten viikonloppuna rakennettua niille heinäloota, että pysyy heinät jotenkin järkevästi ja siististi.

Illalla heinää heitettiin looraan ja aamulla tarha mukavan siisti. Eli toimii. Ylemmässä kuvassa ei ole vielä siivottu heiniä maasta kokonaan. Siitä siis näkee tuon sotkun mitä ne tekevät talloessaan ja levitellessään irtoheinää maassa.

Kuva
Kuva

Emäntä myös viikonloppuna siivosi yhden ladon huoneen hevosten varustevarastoksi. Ihan siisti siitä tuli. Kuvat ei tee oikein oikeutta sille.

Kuva
Kuva

On kyllä sika makeeta kun on paja missä väkertää. Löytyy ruuvipenkkikin. Paljon kivempaa väkertää jotain kun on kunnon puitteet. Todella paljon jäi myös työkaluja. Pitäisi vain ne jaksaa järjestää nyt kun on ihan levällään kaikki ympäri. Silleen tosi hyvä tuuri tuon talon kanssa kävi kun sitä tilaa ulkorakennuksissa on mitä käyttää.

Ennen kuin ostettiin tämä oli yksi toinen mistä oltiin tehty tarjous ja piti kauppakirja vääntää. Samana päivänä kun piti sopia aika kauppakirjan teolle myyjä perui kaupat. Kävi kyllä todella iso tuuri sen kanssa loppupeleissä! Nyt kun tuossa on ehtinyt asua ja ollaan vertailtu tuota siihen toiseen taloon, tämä mikä ostettiin on kaikilta tavoilta parempi. Olisi voinut harmittaa saada se eka, vaikka ei silloin varmaan olisi paremmasta tiennyt. Jälkeenpäin on helppo ajatella, että onneksi sitä ei saanut! Tätä taloa oltiin katsottu, mutta siinä oli kaksi puolta mitkä ei kiinnostanut. Sijainti ja sisäkuvat. Sisäkuvat valehtelivat aika paljon kun ei saanut kunnolla pohjaratkaisusta käsitystä ja sijainniltaan tämä on 10 kilsaa kauempana, mutta hyvien kulkuyhteyksien takia kestää yhtä kauan ajaa.

Talon myynti-ilmoituksessa oli ilmoitettu neliöiksi joku 100. Mutta mietittiin, että on tämä piru vie isompi. Tajuttiin sitten, että yläkertaa ei ole laskettu neliöihin mukaan. Alettiin huoneita mittailemaan ja laskemaan neliöitä huonepinta-aloista yhteen ja johonkin noin 150 neliöön päästiin. Onhan tuossa tilaa:
Eteinen, sisäeteinen, pukeutumishuone, pesuhuone, sauna, wc, komero, portaikko, tupakeittiö, kaksi huonetta alakerrassa, yläkerrassa kaksi huonetta ja käytävä sekä kylmä vintti.
Yläkerran makuuhuone ei ole vielä käytössä. Tapetit on revitty pientä hienosäätöä lukuunottamatta ja se olisi tarkoitus vielä maalata. Tällä hetkellä on ollut nukkumiskäytössä olohuone ja vuodesohva. Eli makkarin vielä kun vihkii käyttöön niin hyvä on, vaikka nuokin huoneet ilman makkaria riittäisi varsin hyvin käyttöön. Tykkään kyllä kun on tilaa, niin yhdellä huoneella on yksi tarkoitus: Olkkarissa telkku ja pelikoneet, alakerran huoneessa tietokoneet ja roolipelikirjat, yläkerrassa takkahuone ja tuleva makkari. Joka huoneella oma selkeä käyttötarkoitus.

Tuossa maalaamisessa yksi ärsyttävä piirre tulee olemaan sähköjohdot, mitkä vedetty pinnasta. Se hyvä puoli on, että tietää missä johdot menee (uusittu kaikki), mutta maalaamisen kannalta tulee pientä säätöä lisää kun pitää johtoja ensin irroittaa ja sitten vetää takaisin kiinni. Alakerrassa (noh kaikkialla) tapetit on hyvässä kunnossa, mutta värit ei miellytä pätkääkään. Pakko ei siis ole tapetoida tai maalata paitsi sisustusmielessä. Eli ei tarvitse siitä ottaa kiireellä stressiä. Talvella kun ei inspaa ulkona niin paljon väkertää onkin hyvä aika pistää radio soimaan ja ruveta seiniä laittamaan.
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä Ma Syys 17, 2012 5:06 am, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Leksa » Ma Syys 17, 2012 5:52 pm

Laitahan kuvia mökistä :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Syys 18, 2012 4:12 am

[quote=""Leksa""]
Laitahan kuvia mökistä :)
[/quote]

Juuh.

Yläkerran takkahuone. Vanhoja kalusteita oli hyväkuntoisia ja mietittiin, että tehdään siitä tuollainen oldschool. Seinät vaihtaa väriä joskus tosin.
Kuva

Talo edestä. Tuo kiipijäkasvi pitää seinästä repiä irti. Odottelen, että lehdet tippuu niin helpompaa.
Kuva

Pikkunen autotalli. Ei sinne isoa autoa mahdu, mutta renkaita, ruohonleikkuri ja autonosia ja muuta vastaavaa hyvin.
Kuva

Parit ulkorakennukset (ja roskaläjä). Toisessa vanha navetta ja "lato" heinää sekä varustehuone ja varustehuoneen päällä varasto. Toisessa autotalli, puuvarasto, kaksihuoneinen verstas.
Kuva

Pellon lähellä vanha vaja. Tarpeeksi tilava, että kunnostettuna siitä saa pihaton kesäksi.
Kuva

Pelto numero 1 vähän rehottaa. Kakkospelto isompi probleema koska pajut on vallannut sen. Raivausta tiedossa keväällä.
Kuva

Pihaa. Etupihassa on tarpeeksi tilaa nurtsilla ihmisille ja tiivistä soraa muuhun touhuun. Sivu- ja takapiha turhan suuria ja tarpeettomia, eli nyt on hevosten tarhaa jatkettu tuonne asti.
Kuva

Ladosta nurkkaa. Puut pitää viedä puuvajaan missä muutkin puut on niin tilaa on heinälle ihan tarpeeksi hyvin.
Kuva

Toisesta kulmasta tölliä.
Kuva

Varustesuoja hevojen kamoille.
Kuva

Tästä näkyy tuota tarhaa. Langat menee talon nurkalta, että saa eristettyä hevot niin, ettei pääse pihaan. Tarhan takaraja kuitenkin menee tuolla ihan kuvan perällä missä näkyy kivimuuria. Ja jatkuu vielä ladon taakse. Hevoilla on ihan sika iso tuo tarha mitä yleensä näkee suurimmassa osassa talleja. Niin iso, ettei ne peränurkkaa edes käytä juurikaan mihinkään.
Kuva
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä Ti Syys 18, 2012 4:20 am, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Sierramies » Ti Syys 18, 2012 7:53 am

Mullekki kelpais tommonen tila :) Iteasiassa tääläki oli yks maatila myynnisä, mutta ei pysty semmosseen.
Sulla on hyvin nuita ulkorakennuksia, missä mahtuu puuuhastelleen ja säilyttään kamppeita.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Leksa » Ti Syys 18, 2012 5:26 pm

Nyt iski kateus nuista piharakennuksista! Ai että minkälaisen tallin nuihin sais tehtyä :P

Aivan näppärän näkönen ite pirttikin :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Syys 19, 2012 5:01 am

Nuo piharakennukset on kyllä se suola. Pirtti toimii jne. mitä nyt pinnat saa vaihtaa väriä. Parasta piharakennuksissa on, että suoraryhtisiä kaikki, jopa perällä oleva wanha vaja. Hieman harmittaa kun ei ole kuin se pari hehtaaria, mutta kyllä siinä hevot menee. Enemmän voisi olla tilaa, vaikka mettää niin pääsisi kunnolla puuta myymään ja tekemään. Yhdessä tallissa on vieläpä voimavirtaa tarjolla mikä bonusta.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Syys 20, 2012 4:29 am

[img]https://lh5.googleusercontent.com/-QN1KM0mmjWE/UFqb-D-annI/AAAAAAAABg8/-15FyYtftzk/s512/19.9.2012+-+1.jpg[/url]

350 kiloa mahtuu Transittiin heinää pikkupaaleissa. Kuvassa osa kuormaa jo purettu. Tänään hakemaan lisää.

Sitten maalikauppaan ostamaan väriä kylppäriin. Suunnitelmissa vaikuttaa aika jepalta, mutta vaikea pienellä värikortilla sitä lopputulosta hahmottaa. Varmaan kuvia ennen ja jälkeen tulee.
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä To Syys 20, 2012 4:32 am, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja HEka-- » Pe Syys 21, 2012 3:08 am

Kyllähän tuo oikein tilavalta ja pätevältä näyttää :) navettakin taitaa olla lähivuosina maalattu kun ei näyttäisi olevan vielä rapistunut. Onko tuo humala tuo kasvi joka on kiivennyt talon seinää myöten? Vähän turhan paljon vallannut, mutta kyllä nuokin hyvältä näyttää kun on hoidettu ja pidetty kurissa :)
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Syys 21, 2012 4:19 am

Ulkorakennukset maalattu tuossa joskus kyllä. Tuo kasvi vaatii kyllä jonkin verran karsintaa, päässyt rehottamaan ja kiipeää sähköjohtoa pitkin. Lisäksi sen verta tuuhea ettei kauhean hyvää voi pidemmällä aikavälillä tehdä seinälle. Tuosta kun lehdet tippuu on helpompi päästä sen kimppuun sitten.

Kuva ei näköjään toimi syystä tai toisesta... Koitan fiksata sitä.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Syys 24, 2012 4:58 am

Perjantaina alkoi alakerran sähköasennukset ja tällä viikolla jatkuu. Rasiat vaihtuu maadoitettuihin ja rasioita tulee vähän lisää, ettei tarvi jatkojohtojen kanssa pelleillä. Lisäksi johdot uusitaan kaikki mitä irti lähtee. Myös vanhat valokatkaisijat vaihtuu uusiin.

Alkoi myös wc:n maalaaminen. Yksi seinä neljästä valmis. On kyllä ärsyttävää hieromista, mutta pikkuhiljaa. Tulee kyllä makean näköinen. Lavuaarin ympärillä on vihreät laatat ja niiden perusteella värikarttoja katsottiin, ettei tarvitse laattoja vaihtaa sentään. Vihreän kanssa liila istui kuin nappi otsaan, eli seinistä tulee liilat.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ma Loka 01, 2012 11:48 am

WC maalattu eka kerros. Lisää tarvitsee.

Sähköt vedetty alakerrassa kahdesta huoneesta ja keittiöstä uusiksi. Johdot uusittiin ja syöttöjä muutettiin. Samalla vaihtuivat pistorasiat ja valokytkimet. Nyt on hyvä.

Tänään on sitten hakusessa kuiviketta. Puupohjainen pitkän kompostoitumisajan kanssa ei oikein inspaa ja turpeessa on probleema sen synkkä väri sekä ongelmaa voi aiheuttaa myös sen pölyäminen. Olkipelletti olisi jees, mutta se on vissiin todella kallista. Yksi tallinpitäjä kertoi, että 50 kuutiota kuljetuksineen olisi maksanut 10000 euroa! Järjetöntä!

Mitä katsoin esimerkiksi Saksasta ja Ranskasta niin oljen hinta on todella edullinen verrattuna Suomen hintoihin. Turve olisi muuten hyvä vaihtoehto, mutta siitä on tänä vuonna pulaa. Sen verran on ollut märkää, että jostain paikastakin kuulemma vain 10% saatiin nostettua tavoitteesta.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Marras 01, 2012 5:55 am

Eilen alkoi kahden karsinan teko. Onneksi hyvää puutavaraa on paljon, eli materiaalikustannukset tulevat olemaan suhteellisen edulliset. Alkuviikosta tuli puita kannettua muualle peräseinältä mihin karsinat tulee. Kaikki puut eivät mahtuneet sinne missä toinen satsi puita on, mutta saatiin kuitenkin sisätiloihin kuivaan. Pitää vielä ne puut joskus jaksaa järjestellä paremmin vielä.

Karsinasta on nyt ylätuki kiinni ja muita tukipuita mittailtu ja soviteltu. Tänään niiden kiinnitys. Sitten sen näkee riittääkö tuo suunnitelma karsinoiden rungoksi vai pitääkö vielä lisätukea tehdä. Laudoitus onkin se helpompi juttu, mutta aikaavievä urakka. Sitten kun karsinat on valmiit seiniltä pitää miettiä minkälaiset ovet niihin tekee. Tuossa nyt on pari vaihtoehtoa mitkä näkee sitten kumpaa käytetään.

Karsinat luonnollisesti maalataan vielä, mutta taitaa jäädä keväälle se homma. Vaalean vihreää ja valkoista suunniteltiin, ettei ole niin synkän näköinen.

Sitten tilasta pitää vielä työkalut siirtää pajalle, että saa heinälle ja kuivikkeille tilaa samasta tilasta.

Kulma- ja reikärautoja sekä nauloja ja ruuveja tuli ostettua iso nippu eilen. Reilusti yli tarpeiden, koska niitä tarvitsee paljon. Kulmaraudat ja reikäraudat kun on ihan ehdottoman hyviä kun rakentaa. Saa helposti tukevia ratkaisuja.

Karsinan koot on vielä ihan standardi+ mitä vaaditaan, eli isommat kuin suositeltu minimi. Pihatto löytyy, eli noita karsinoita ei tulla käyttämään perinteisesti illalla hevot sisälle ja aamulla ulos. Ne on lähinnä todella huonoille keleille ja käytön jälkeen saa hevot sisälle loimi päälle kuivaamaan ennen kuin pistää taas pihalle. Kyllä nuo itse tosi hyvin osaa päättää ollako pihatossa sisällä vai ulkona sään mukaan, mutta on ne karsinat silti hyvä olla juurikin kuivatteluun ja vaikkapa sairastapauksen takia.

Nuo karsinat tulee vielä sen takia hyvään tilaan kun siinä sitä tilaa on. Ei ole siis käytävää, vaan "lato" missä yhdessä sivussa karsinat, eli vielä jää 2x karsinoiden pinta-ala vapaaksi. Ovi sinne on vielä sellainen iso liukumallinen, eli mahtuu hyvin kuljettamaan hevot sisälle ja ulos ja tuulettelu on helppoa. Katossa on vieläpä tuuletuskanava, koska tuossa on joskus ennen ollut navettakin.

Sitten pihatosta pitäisi sisältä välikattoa purkaa. Puolet on harjaan asti auki, puolet välikattoa. Ei muuta, mutta se on hieman liika matala. Noille sopiva, mutta jos tulee kolmas korkeampi jää liika alhaalle pihaton loppuosa. Pitää vaan sähkömies kutsua, että ottaa lampun irti siitä. Muutenkin valokatkaisija ja lampun paikka pitää vaihtaa. Välikatolla on paljon puutavaraa mikä pitää ensin roudata pois. Välikatto ei ole mitenkään kantava, eli sen purkamisesta ei ole haittaa ja puolet siitä onkin jo purettu. Se vain, etten oikein vielä tiedä miten sen sitten purkaa ettei koko välikatto rojahda niskaan. Pitää varmaan joku osaavampi tyyppi ottaa avuksi siihen hommaan.

Tietty sekin jo auttaisi, että siitä välikatosta ottaa laudat pois ja jää vain sen tukipalkki keskelle. Eli purkurauta laulamaan.

Noille rakensin jo heinille laatikon, mutta vielä pitäisi rakentaa ns. slow feeder. Vanhempi aika paljon heittelee syödessään heinää ja se menee hukkaan. Slow feeder on laatikko missä heinien päällä laatikon päällä on ritilä mikä laskee samaa tahtia kun heinää syö. Eli heinää ei saa samalla tavalla heiteltyä sen ritilän takia. Tuohon minulla on kyllä ideaa miten sen tekee, mutta käytännön toteutus on vähän vielä auki. Yksi haitta on sen korkeus, sillä poni on sen verta matala, ettei siitä kovin korkeaa voi tehdä. Toisaalta ei se ole iso vaiva sitä heinää lisätä ja nyt avoimen heinälootan takia sitä heinää joutuu muutenkin lisäämään useammin kun menee maahan paljon hukkaan.

Sitten varustehuoneen yläkerta pitäisi siivota tavaroista, että sinne saa ylimääräisiä loimia. Nuo kun ponina ja kylmäverisenä oikeasti tosi harvoin loimea edes tarvitsee, niin turhaan ne vie tilaa varustehuoneen alakerrasta missä on käyttövarusteita ja ruokaa ja muita vastaavia. Ihan normi tavaran siivous edessä siis ja kattoon heinäkepeistä mitkä narulla katosta loimet roikkumaan. Sinne saa sitten muutakin heppatavaraa mitä ei niin usein tule käytettyä. Sen yläkerran kun ottaa käyttöön hevosten tarviketilat kasvaa 100%.

Sitten on operaatio tulevaisuudessa tehdä takatarhan latoon vielä pihatto kesäksi. Pitää tarhaa laajentaa, mutta saas nähdä saako tänä vuonna vielä aitatolppia lyötyä tukevasti maahan. Pitää tuo tarha laajentaa siten, että menee se lato tarhan sisälle. Poni ei oikein tykkää siellä takatarhalla olla, koska kokee pihan turvalliseksi "kodiksi". Pelkät langat ei riitä, koska tulee läpi niistä ja pihalle takaisin. Eli laudoista pitää tehdä tarhalle aita sen takia! Kun karsinat on valmiit saa nähdä pystyykö tänä vuonna vielä tuon rakentamaan loppuun.

Sitten kun ilmat ulkona on tarpeeksi kylmät saa ulkohommat riittää ja voi rauhassa sisällä maalata ja tapetoida paremmin. Maalit ja tapetit on jo aika selkeästi valittu huoneisiin, mutta se homma ei inspiroi minua pätkääkään! Tylsää näpertelyä ja elukoiden takia varsinkin maalaaminen on vähän sättäämistä, ettei ne sotke sitten. Maalattu on jo toinen eteisistä harmaaksi kuvioboordilla, vessa liilaksi ja yläkerran makuuhuoneesta takan muuri. Makkarista on myös tapetit revitty irti valmiiksi. Eka projekti sisällä on tuo makuuhuone, että saa sen käyttöön.

Vaikka talo on täysin asumiskuntoinen, kyllä sitä hipistelyä riittää niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Tylsää ei kyllä tule vähään aikaan.

Ja yksi tosi hyvä juttu tuolla on! Lämmintä vettä tulee tietty hanasta, mutta hevosille on hyvä pistää lämmintä vettä talvella ettei se heti jäädy. Onneksi suihkutiloissa on puilla lämmitettävä vesipata. Kolme kalikkaa lämmittää padallisen vettä mistä voi kantaa hevosille ulos sitä. Säästää huomattavasti lämpimän veden käytössä, meillä kun on varaaja. Turhaan sähköä käyttää päivittäin hevosten lämpimälle vedelle. Tuo pata on siis ihan järjettömän hyvä juttu olla olemassa meillä.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Sierramies » To Marras 01, 2012 6:33 am

Nuo vesipdat on muutenki siitä mahtavia vekottimia, että ylheensä jos poltat pesällisen puita siinä alla, niin talvikylmä kaivo-/järvivesiki kiehuu sillä.

Eikössole vähän niin että jos aikaa/rahhaa on ja kehtaa tehä, niin omakotitalosa on aina sitä laittamista sen verran että aina niin halutessa löytyy jotaki puuhaa :) Meki olhaan tuosa jo mietitty kaikenlaista remppaa, jos joskus saa rahhaa ja talokaupat isän kans totteutuu.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Marras 01, 2012 7:37 am

Onhan se niin, että varmaan omakotitalo ei ole koskaan valmis. Ellei muuta ole, niin sitten sitä kasvimaan tekoa edes :) Kyllä sitä aina tulee ratkaisuja mitä haluaa toteuttaa tai keksii. Omassa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse paljon lupia kysellä kun jotain alkaa nikkaroimaan.

Pitäisi tuo paja siivota. Varmaan roudata työkalut pois, putsata ja sitten käydä työkalut läpi ja heittää huonot pois ja hyvät pistää sellaisiin paikkoihin, että ne löytyy. Jotain värkkejä tuolla onkin, esimerkiksi sellainen mikä on pöydässä kiinni, sitten siinä on pari pyörivää systeemiä ja metallia sillä voi hiota. Mikässennimioli. Kaikkea hyödyllistä löytyy ja jos työkalua tarvitsee yleensä se löytyy - harmillisesti vain kun kaikki sikinsokin menee vain aikaa etsimiseen.

Sitten erillisessä pikkuautotallissa pajan lisäksi on erinäisiä auton osia. Ja renkaita on tsiljoona. Pitää noita auton osiakin käydä läpi. Kuulemma voi olla Sierraankin jotain, kun sellaistakin on laitettu joskus 90-luvulla tuolla. Se vain, etten minä oikein tunnista. Pari laatikollista kaveri jo pappatunturin osia kotiutti kun hän harrastelee niitä.

Ladosta toinen puoli on entinen navetta. Katto on sen korkuinen, että mahtuu seisomaan. Siinä on viimeksi ollut taimitarha ja jotain kukkia muutenkin laitettu. Kaikkea kasvualustahaketta ja ruukkua löytyy hirveä määrä. Pitkät pöydätkin siellä on. Kasvit ei oikein kiinnosta, niin pitäisi keksiä mitä tuolle tilalle oikein tekee. Paras olisi siitä se välikatto purkaa, että samaa korkeutta lopun ladon kanssa. Siihen mahtuukin heinää sitten ihan sikana. Nytkin helposti on ollut samaan aikaan 60+ paalia heinää eikä ole tehnyt edes tiukkaa, mutta saisi sille navetallekin järkevää käyttöä. Tällä hetkellä siellä on osa siirretyistä puista. Mitä ideoita keksitte navetalle? Autotalleja on jo kaksi ja löytyy työpaja. Hevoille on varustehuone ja heinillekin suoja... Tuo navetta on vähän sellainen harmillinen kun tällä hetkellä hukkatilaa kokonaan.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Sierramies » Pe Marras 02, 2012 7:01 am

Elä huoli kyllä sille varmasti joku käyttö löytyy. Jossei muuta niin osta joku harrastuslaite sinne tai iso läjä puita :) Varastoilla on aina tapana täyttyä.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Leksa » Pe Marras 02, 2012 4:43 pm

True.. Itekki aattelin tähän taloon muuttaessa että mahtavan paljon tilaa. Nyt tuntuu että pitäs varastojen lisäksi laajentaa taloa :D
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Marras 06, 2012 5:25 am

[quote=""Leksa""]
Juu ainahan se on ku on jonku paikan tehny valmiiks niin voi ajatella että enää ei oo ku loput jäljellä :D

Tänään saatiin Zigun kans aika pitkäst veettyä sähköpattereiden piuhat valmiiksi. Pitää enää ottaa vanhat patterit pois, tyhjentää kiertovesiputkisto ja asentaa uudet patterit. Sitten vain niiden syöttökaapelit paikalleen ja alkaa mökki lämpiään :)
[/quote]

Meillä on sähköpatterit valmiina ja paria ekaa päivää lukuunottamatta niitä ei ole vielä pitänyt käyttää kun sai uunin lämpimäksi. Yläkerran lämmitys on vähän kysymysmerkki, en tiedä riittääkö alakerran uuni + yläkerran takka siihen. Makuuhuoneessa kun ei ole kuin sähköpatteri ja yläkerran takan/savuhormin muuri. Voi olla, että makuuhuoneessa pitää sähköllä lämmittää kun sen ottaa käyttöön. Jotenkin tuo sähkön käyttö lämmityksessä ahistaa, onneksi alakerta sitä tuskin tarvitsee. Uuni on sen verran iso, että sinne mahtuu aika mälli puita mitkä lämmittääkin hyvin. Eilen ei pitänyt lisätä yhtään puita esimerkiksi.

Alkaa olla karsinat valmiita. Aika ylpeä olen, että itse alusta asti pystyttiin se rakentamaan. Puutöistä onkin vähän työkokemusta mikä ollut arvokasta tässä asiassa. Karsinat pientä hienosäätöä ja ovia vailla valmiit jo. Voisi räppäistä kuvia iltapäivällä.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Leksa » Ti Marras 06, 2012 8:41 am

Lämmityksestä on paha etukäteen sanoa mitään. Sittempä sen näkee kun pakkaset iskee. Itte melkein tekisin niin että laittaisin patterit päälle ja tutkailisin tilannetta. Jos tulee liian kuuma, patteria pienemmälle. Jos pienennys ei auta kuumuuteen niin sitten se patteri pois päältä. Näin ei ainakaan pääse kylmä iskemään :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Marras 07, 2012 5:40 am

Nuo on termostaatilla, eli liika lämmin ei pääse iskemään. Silloin kun aluksi pattereita pidin ne pari päivää päällä oli lämpimät, mutta kun uuni alkoi lämmittää taloa, patterit jäivät kylmäksi. Pattereissa säätönapeissa näkyy lämpötilat, eli voi periaatteessa pistää vaikkapa 17 asteeseen. Jos käy niin, että uuni viilenee ja sitä myötä talo patterit kuitenkin pitävät siedettävää lämpöä päällä. Vielä en ole raaskinut kyllä noita pattereita pistää ollenkaan päälle. Sitten vasta kun tulee kovat pakkaset.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Leksa » Ke Marras 07, 2012 7:26 am

Joo meinasinki että jos termarit on liian isolla :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Joulu 22, 2012 11:59 am

Nikkarointipajan ovi:
[img width=600 height=800]https://lh6.googleusercontent.com/-QOk9jvOBbtw/UNWf34iYYXI/AAAAAAAAB2Y/bza8vymhauU/s821/CAM00031.jpg[/img]
Itse en ole tosin maalannut tuota.

Sitten aloin rakentamaan terraariota etanoille. Tässä tarvikkeita:
[img width=800 height=599]https://lh3.googleusercontent.com/-AAg89ouWX64/UNWmufopPCI/AAAAAAAAB3Y/EuoYUoYih8A/s1095/CAM00032.jpg[/img]
Pleksiä, saumausainetta, tursotin, mitta, rautasaha...
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä La Joulu 22, 2012 12:27 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Thaumielin talo

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Tammi 19, 2013 5:55 pm

[img width=800 height=599]https://lh5.googleusercontent.com/-HjibKdjCXEs/UPrcqqlbqyI/AAAAAAAACAc/Jy188YS3bZg/s1095/DSC00005.JPG[/img]

Mun toinen autotalli. Piti tänään heittää kiesi sisälle ja heivata tuo ruohonleikkuri muualle säilöön, mutta autotallin ovet on ärsyttävät. Niissä on tilaa aueta tyyliin milli, joten talvella ihan sika vaikeaa. Ei saa olla edes soramurua tiellä kun ovi ahistaa. Tekisi niin mieli hommata nosto-ovi, mutta ne on tosi kalliita... Eli auto jäi pihalle.

Nuo kuvat tuolla seinällä  8) Edelliseltä omistajalta tän tallin avaimessa lukee tagissa "Jeesustalli". Onks epic!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Seuraava

Paluu Vapaa Sana

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 52 vierailijaa

cron