Mondeo-Thaumiel

Täällä jäsenet voivat esitellä omat (auto)projektinsa

Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Pe Helmi 07, 2014 8:16 pm

Syksyllä kun huumori loppui Golffin kanssa, tuli heräteostoksena hommattua 2.0 litranen farkku -98 eli Mk2. Pidin autosta. Hieno ajaa ja vääntöä riitti eikä jäänyt jalkoihin. Käyttis sekä työjuhtakäytössä oli. Tuli vedettyä perässä heiniä, roskia, hevosten kuivikkeita ja heppaakin.

Pikkuvikoja alkoi olla ja tulla. Ärsyttäviä lähinnä, ei ajoa haittaavia. Jarrut alkoivat huudella viimeisiä ja muita osia oli tullut ostettua, mutta joku automaattikiristyksen tankohässäkkä ei löytynyt mistään. Usea liike ja maahantuoja ja romari tuli käytyä läpi. Jarrut olisin huoltanut, kun olisi osa löytynyt.

Eilen sitten hävisi kotimatkalla jarrut :D Jarrusoosit loppu ja lisäsin, niin pumppaamalla vähän otti kiinni, mutta käytännössä siis jarruja ei ollut enää. Ei muuta kun auto huoltoon ja töitä paiskimaan. Huoltosetä sitten soitti, että jarrusylinteri vuotaa eikä se ollut ainoa ongelma. Iskareista nesteitä pihalla, pohja mätä ja ja ja...

Autosta maksoin 600 egeä ja ajattelin, etten lähde korjaamaan, kun sitä pikkuvikaakin löytyi. Mm. antenni juuresta poikki, olisi pitänyt koko tyvi vaihtaa. Bensatankin korkin vaijeri rikki ja läppä levisi kun repi auki. Takaluukku yksi päivä jumitti kiinni. Patterinvaihdossa kaukosäätimen koodi hävisi enkä saanut koodattua millään (youtube ja google antoi paljon, muttei oikeaa). Oikean puolen takaoven kahva jumitteli. Pakoputki rämisi. Lista on loputon.

Kuva

Tosiaan päätös oli, että pistää auton takaisin kasaan ja antaa olla. Ei muuta kuin nettiauto auki ja uutta etsimään. Vajaa tunnin päästä olin sitten tuon Mondeon kanssa lipunut yhteen pihaan ja jätin sen ja rahnoa sinne ja ajoin toisen auton pois.

Tässä tuo edellinen tummansininen siis. En löytänyt tuosta muuta kuvaa kuin tämän. Keulalla emännän pahville piirtämä Mustang-logo  :D ::)

Tämä toinen auto on...

Farkku Mondeo TDi 1.8 koneella, Mk2 -99  ;D

Kuva

Kuva

Kuva

Mondeohan on ihan sika hyvä auto, ja oli hienoa löytää tuollainen. Paha sanoa, kun olen vasta vajaa 100 kilsaa ajellut, muttei rämise eikä rätise ja himmeitä mittarivaloja lukuunottamatta kaikki toimii mutkitta.

Väriltä on punainen ja suht ruosteettomaltakin näyttää. Vasen etulyhdyn pesijän muovikuori puuttuu tosin. Takaikkunat on tummennettu ja takaspoikkakin löytyy.

Talvirenkaat on aluvanteilla, tosi hienoilla. Talvirenkaat ihan uudet pinnoitetut Ässät (Transitissa oli tämän merkkiset kierrätysgummit aikanaan mulla).

Kuva

Sisusta siisti. Soitin puuttuu, mutta 1,5 dimmi ei ole ollut edellisellä paikalla, vaan siinä on se muovinen sovitepalikka jo valmiina normistereoille.

Hyvältä näyttää. Kuvia huomenna, kun näkkee jottain.

Niin, ja riisseli tämä on, mutta pakettiautoksi katsastettu :)
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä La Helmi 08, 2014 1:12 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Leksa » La Helmi 08, 2014 6:53 am

Kuvia vaaditaan ja äkkiä.

[niuhotus]
Mielellään sitten aloitetaan projektitopikki kuvien kera.
[/niuhotus]
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Helmi 08, 2014 12:45 pm

Toki! Muoksin kuvat tohon ekaan viestiin.

Niin juu, vakinopeudensäädinkin tästä löytyy. Kiva lisä kun tulee aika paljon ajettua kuitenkin.

Tänään kävin Merikarvialla osaliikkeessä. Piti hakea sovitin autostereoille, muttei niillä ollut. Noh, maanantaina sitten Kankaanpäästä hakemaan. En halua alkaa johtoja katkomaan.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja HEka-- » La Helmi 08, 2014 4:49 pm

Ihan siistiltä näyttää päällepäin. Mitäpä meinasit autolle tehdä? Ajamisen ja tankkaamisen lisäksi :)
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Helmi 08, 2014 5:45 pm

Tehdä? Takavalot näyttää selkeästi kaipaavan kalvoa! Ja jos jostain löytyisi ovien mustien muovilistojen päälle kromiset. Ellei, niin teippiä päälle. Pientä hipistelyä siis. Ja toki soitin on se mun Pioneerin DVD taas. Tykkään siitä. Mietin myös saisiko näyttöä jotenkin tuohon sitten järkevästi, ne kun ei enää maksa paljoa.

Konepelti tekisi kovasti mieli maalata mustaksi. Ainoastaan tapahtuu, jos jostain satun saamaan halvalla toisen konepellin. En tiedä viitsiikö lähteä suttaamaan. Toisaalta tuossa on jonkin verran kiveniskemää.

Ja pieni madallus kyllä kiinnostaisi. Siinä ykköskoppasessa sedanissa on 45mm jouset, mutta sekin tekee jo pikkuisen ulkonäölle jotain. Eikä olleet kalliit. Toki iskareiden kanssa ihan eri. Sitten kun pitää iskarit vaihtaa niin tonttimallia tilaan samalla vaivalla. Ei kauheasti kyllä voi vetää maate, kun jonkinverran työjuhtana auto toimii. Mutta silleen kivasti, jos tiedätte.

Sisusta on tylsän rumaa ja harmaata. Ehkä jotain muoviosien maalailua mustaksi aluksi, sekin jo vähän tekee jotain.

Pidetään simppelinä, eli pientä ehostusta.

Ja turrrrrrrbosta kaikki irti. Ei kait  ;D

En olekaan diisselimondeoita ennen nähnyt. Vähän vieraan näköinen konehuone kun vertaa bensamalliin.

Tuo on hyvä, kun on huoltokirjat plus sitten omistajan oma tekemä vihko vielä, mihin kirjoitettu päivämäärät ja kilsat ja kaikki tyyliin polttimoiden vaihdoista lähtien. On ihan hyvä, että autolla on historiaa.
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä La Helmi 08, 2014 5:48 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja HEka-- » Su Helmi 09, 2014 7:15 am

Löytyykö sieltä mainostoimistoa tai vastaavaa liikettä joko tekee teippauksia? Teetät mustan teippauksen konepeltiin niin ei tarvitse ostaa toista ja teipin saa halutessaan pois :) En tiedä hintoja sieltäpäin mutta täältä Lieksasta saa homman satasen pintaan. Veikkaan että yleisesti homman hinta on noin 100-150 .
Viimeksi muokannut HEka-- päivämäärä Su Helmi 09, 2014 7:17 am, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Zigu » Ke Helmi 12, 2014 6:01 am

Oletko ollut tyytyväinen Mondeon tavaratiloihin? Lähinnä sen takia kiinnostaisi, koska omakin käyttis vaatisi kohta päivityksen isompaan...  ;)
Ei riemulla rajaa, ku rieskalla ajaa!
Avatar
Zigu
Site Admin
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ma Joulu 14, 2009 1:23 pm

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ke Helmi 12, 2014 8:56 am

Olen ollut tyytyväinen tavaratilaan. Tuo edellinen farkku oli iso ja aika paljon takapenkit käännettynä tuli kurvailtua. Tuntuu, että tämä vuotta nuorempi olisi vieläkin pidempi perästä. Ainoa, ettei kauhean korkea ole auto. Tämähän on pakuksi rekisteröity, elikkäs ihmisiä ei mahdu sisään kuin kaksi istumaan.

Vanha jaksoi vetää ihan hyvin. Raskaimmat oli tosiaan kahden hevosen traileri missä iso heppa sisällä ja takaluukussa reilu sata kiloa olkipellettiä ja peräkärryssä 450 kiloa päälle. Tuli lähinnä kärryn kantorajat vastaan. Ja heinäpaalin jämä tuli vedettyä tuolla tarhaan. Ennen näitä Mondeoita oli farkkugolffi (-95) ja tämä auto on kyllä ihan eri maata tavaratilalta! Siskonmiehellä on joku farkkuseatti ja Mondeossa on siihenkin verrattuna hirveästi tilaa. Uudemmista Mondeoista en tiedä, kun ei näytä niin pitkiltä enää.

Tällä uudellakin tuli heinäpaalin jämä vedettyä tarhaan ja paremmin jaksoi, vaikka heppoja onkin vähemmän konepellin alla. Vääntöä oli enemmän ja vaikka oli liukkaampi, ei jäänyt sutimaan eikä tarvinnut vauhdilla tulla tarhasta pihalle. Ehkä diisseli vääntää paremmin.

En tiedä tarkalleen miten turbo toimii, mutta tuntuu, että 2000 kierroksessa se potkaisee. Testaillut sitä paljon ja tasaisella kaasulla 2000 kierroksen kohdalla lähtee kiihtymään huomattavasti. Tiedä sitä sitten.

Ihan niin nopea tämä ei ole kuin 2-litrainen ja 130 heppainen, mutta ei jää jalkoihin tälläkään.

Tuli heti maanantaina mentyä ostamaan sovitejohto soittimelle. Ja antenninsovite. Päädyin tähän vähän kalliimpaan (30e yhteensä) ratkaisuun, kun en halunnut lähteä johtoja katkomaan. 1,5 dimmin kokoinen on tuo vakiosoitin ja auton mukana tulikin paneeli normisoittimelle. Ainoa, että minulta puuttuu se soittimen "kelkka", eli ei ole virallisesti kiinni. Pitää sellainen kelkka siis ostaa, ellen satu kotoa löytämään. Saa nähdä miten se onnistuu, että 1,5 dimm lokeroon lyö kelkalla kiinni kapeamman soittimen.

Seuraavaa operaatiota en ole päättänyt, mutta kun ilmat vähän paranee, että viitsii tehdä varmaan oikean puolen takaoven ulkokahvaa pitää ihmetellä. Se muovikehys kun on irrallaan. Eli kun oven avaa kahvasta, myös muovikehys "aukeaa" mukana. Tiedä sitten vielä onko jotkut muovikiinnikkeet rikki tms. Koittanut sitä sovittaa ja nyrkillä iskeä paikalleen, muttei tunnu purevan. Pitää jostain ensin selvittää, minkä näköinen tuo on, ennen kuin lähtee purkaa.

Niin, ja kaukosäätöiset lukot tässä on, myös takaluukku. Edellisessä oli kaksinappinen, eli lukot auki-kiinni. Tässä kolme. Lukot auki-kiinni ja takaluukku.

Voipi olla, ettei ajovalojen korkeussäätö toimi. Pitää tutkia asiaa. Katsastuksessa ainakin tarkistavat tuon. En sitten tiedä onko hylky vai kehoitus. Ensin katson sulakkeen (en tiedä vielä onko saman sulakkeen takana jotain muuta) ja sitten mietin, voiko olla moottori rikki. Eikös moottori ole umpiossa? Helpoin varmaan vaihtaa umpiot.

Tarttee se korjausmanuska ostaa. Oli joskus kirjastosta lainassa, ja on kyllä hyvä kirja!

Niin, ja tuo konepellin tarroittaminen on ihan hyvä idea. Eri juttu on, osaako paikalliset mainostoimistot sellaisia hienouksia. Niitten tarttis se kanssa liimata kiinni, koska itse en ole kauhean hyvä edes päällystämään koulukirjoja. Ja mitä viimeksi mk1 konepellin ostin, maksoi 60 euroa...
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä Ke Helmi 12, 2014 8:58 am, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Touko 27, 2014 6:11 pm

Heloou pitkästä aikaa!

Oikea alatukivarsi menisi vaihtoon seuraavaksi, ja piti Motonetistä tai Biltemasta tilata, mutta molemmista loppu. Sitten googlailemaan ja löytyi tuollainen virolainen lafka kuin alvadi.ee. Vähän heikko suomenkieli aluksi pisti hälyjä soimaan, mutta googlailemalla porukalla kuitenkin naapurifoorumeilla on ihan hyviä kokemuksia tuosta lafkasta.

Ongelma vain on se, etten osista kauheasti tajua ja huono soomi tuolla sivustolla ei yhtään auta asiaa. Eli mitä minä täältä tilaisin sitten:

http://alvadi.ee/fi/varaosat/ford/monde ... tukivarsi/

Varmaan tarttis samaan syssyyn pallonivelkin sitten tietysti hommata...

Toinen lafka, missä käsittääkseni oikea osa on tämä:
http://www.mister-auto.fi/fi/tukivarret ... 80046.html

Mikä pallonivel tuohon settiin :)

Sitten olisi vielä Nimark, mistä en tuotetta löytänyt...
http://www.nimark.fi/cars/FORD/FORD_MON ... 830-10858/

Tietysti jos jollain on oikea alatukivarsi ylimääräisenä kotona, niin saa ehdottaa myyntiä!

Kyselen, kun täällä päin osa maksaa noin 130 egeä, mikä ihan liika paljon mielestäni ainakin tähän hätään.

Jos joku viitsii jeesiä etsimään oikeaa settiä tuohon, niin rekkari on zebra-iiro-kalevi sataneljäkymmentä.

Koiranluu tuolta oikealta on viimeksi vaihdettu.

Tänks!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Leksa » Ti Touko 27, 2014 6:15 pm

http://alvadi.ee/fi/kataloog/varuosa/64709/15044

Minun käsittääkseni tuo olis sulle oikea osa. Jos joku toinen vielä varmistais??
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Touko 27, 2014 6:27 pm

Enpäs muistanut romuttamoja! Siellä olis alatukivarsi 30 egeä, vieläpä siinä kaupungissa, missä käyn töissä! Lähetin sinne tiedustelua. Ellei se natsaa, sitten jostain Virosta pitää hommata.

Tuota Leksan linkkaamaa itsekin vähän sillä silmällä katselin... Postikulut vajaa 27 egeä, eli lähemmäs 60 euroa loppuhinta.
Viimeksi muokannut Thaumiel_Nerub päivämäärä Ti Touko 27, 2014 6:30 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Su Kesä 15, 2014 11:44 am

Eipäs ollutkaan alatukivarsi mikä oli rikki, vaan vetonivel! Onneksi en tilannut osaa ominpäin. Nyt pelittää taas kivasti, kun ei tarvitse rahinaa kuunnella ja tuntea.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Leksa » Su Kesä 15, 2014 1:56 pm

Hyvä että pelittää :)
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Heinä 12, 2014 6:03 pm

Katsastuksesta moitteetta läpi. Jes!

Mitäs sitten keksisi  8)

Vähän odottelin katsastusta, että tietää kannattaako tehdä jotain tuolle vai ei. Jumalattoman ison äänenvaimentimen haluaisin, kun ei ole pitkään aikaan mitään autoihin ostanut. Ja teinimeno piristää aina.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » La Loka 25, 2014 7:30 pm

Voihan räkä! Töihin lähin tällä viikolla niin auton pirusta katkes remmi! Tiedä mitä tuhoa tapahtui samalla sykkyrällä, mutta sen tiedän, että tällä hetkellä ei ole rahaa pätkääkään ruveta korjaamaan. Kaveri sitä kävi katsomassa, ja joku tonnin keikka huoltamolla... JES!

Ostakaa 1.8 turbodiisseli farkkumondeo pois, kone leiponut :D

Nyt pitäis äkkiä saada jostain joku autonkosla, mutta kun alkaa ärsyttää nämä halparomut mitkä ei kestä! Pitää kanssa miettiä mitä teen tuon kanssa, kun myyjä sanoi, et on hihna vaihdettu vähän aikaa sitten. Käyn paperit läpi vielä, jos sieltä jotain apua saisi edes (sormet ristissä, että vaihtoväli ei ylitetty ja sais sitten korvauksia, mutta tuskimpa).

Kiva ostaa taas tuon jälkeen joku parin sadan paska mikä toimii viikon ja jättää mettätielle...

Onko teillä kellään halpaa autoa myynnissä? Ja oikeasti ton saa ostaa multa pois tosta pihasta!
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Zigu » Su Loka 26, 2014 7:50 am

Sullahan tuntuu vastustavan  :(
Konerempat on tosiaan hinnakkaita vaikka tekisi remontista osan itse. Kannattaa katsoa olisiko romarilla kokonaista konetta myytävänä autoon. Uskon, että koko koneen vaihto tulee edullisemmaksi.
Sierraan saa esim. romarilta 200 käytetyn moottorin.
Oma luotto käyttis menee jossain vaiheessa myyntin, kun päivitän sen vähän uudempaan ja isompaan.
Ei riemulla rajaa, ku rieskalla ajaa!
Avatar
Zigu
Site Admin
 
Viestit: 376
Liittynyt: Ma Joulu 14, 2009 1:23 pm

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Leksa » Su Loka 26, 2014 8:39 am

[url=http://varaosahaku.fi/fi-fi/Ford/FORD-MONDEO/1997_2001/Moottori/Moottori-Diesel/Kaikki/?parttype_id[0]=0]http://varaosahaku.fi/fi-fi/Ford/FORD-MONDEO/1997_2001/Moottori/Moottori-Diesel/Kaikki/?parttype_id[0]=0[/url]

Sieltä. Näyttäisi olevan halvin Fordin 1,8td motti 300e. Tosin pumppuvikainen, sen yllä koekäytetty 500e.
V.A.G??!!
Avatar
Leksa
Site Admin
 
Viestit: 1818
Liittynyt: To Tammi 01, 1970 3:00 am
Paikkakunta: Tornio

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Su Loka 26, 2014 1:14 pm

Tuokin kävi mielessä, että vaihtaisi koko koneen. Mutta kun sekin maksaa tarpeeksi asennuttaa.

Pitää vähän miettiä myynkö tuota vielä, vai pidänkö hetken ja laitan jossain vaiheessa kuntoon.

Nyt on tsekkauksessa osarilla Mazda 323 -98. Kuukausi sitten vaihdettu jakohihna + vesipumppu + kiristin ja jotain kun ei saa käsialasta selvää. Alle 200k ajettu. Leimaa jäljellä 2015 lokakuulle. Jotkut nosturin kumit savuttaa kylmänä, en tiedä mitä ovat ja mitä maksaa, mutta koitan etsiä juuri tietoa.

Onko tommonen matukka luotettava peli? Tarkoitus hommata joku tähän väliin lähes nollabudjetilla.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja HEka-- » Ma Loka 27, 2014 3:45 am

Tarkoittanee venttiilivarren kumien savutusta? Ehkä kannattaa jättää väliin :) Ei välttämättä yksinään vakava murhe mutta onko sitten jotain muutakin kulunut..
Jos haluat edullista mutta varmaa autoa, etsi käsiisi Toyota Carina E:stä hyvä yksilö. Etenkin dieselversiot kestää lähes minkä tahansa käytön. Sen vain pitäisi olla nimenomaan Japanissa valmistettu, muistaakseni vm. 1996 kohdilla valmistus siirtyi britteihin ja samalla laatu heikkeni.
Avatar
HEka--
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1179
Liittynyt: Su Joulu 20, 2009 1:11 pm
Paikkakunta: Lieksa

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Sierramies » Ma Loka 27, 2014 8:28 am

Ite heittäsin eelheen tähän hyäkuntosta Dohc-Sierraa, mutta  kun se ei ole halpa. Joku vanhempi japanilainen dieselinä vois olla halpa ja luotettava. Vanhat Hiluxithan kestää vissiin mitä vain, mutta siinäki on se hinta... Ja tarkotus on vissiin laittaa henkilöauto kuiten?
Elä kuiten sorru mihinkhään missä on kaasari ja kärjellinen sytkä.
Sierramies
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1051
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 2:11 pm
Paikkakunta: Tornio

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja RalliArttu » Ma Loka 27, 2014 9:53 am

Mä voisin jopa melkein suositella käyttikseksi B-mallin Omegaa, ihan 2.0 16v koneella. Tilava auto, takavetoinen (jos vähän vaikka leikityttää) eikä ole hirveän kallis näinä päivinä 8)  Tuli ajettua sellaisella n. 40tkm/vuosi, 6 vuoden ajan.
"Home-builts are the fastest cars"
-Sierra Mk1 -86 "tuleva ratalelu"
-Sierra Mk1 -84 "efi+Bf134+Marteliius"
-Ford Focus Mk1 1.6 STW "tilapäinen käyttöauto"
Avatar
RalliArttu
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 479
Liittynyt: Su Syys 14, 2014 2:14 pm

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » Ti Marras 11, 2014 8:26 am

Nonni, rahaa ei ole senkään vertaa ja auto pitää hommata nyt :D Tossa olis tuoreella leimalla -89 Saab 9000. Tällä hetkellä ainoa vaihtoehto lompakolle. Vieläpä autoliikkeestä saisi sopivasti osarilla.

Sitten Mondeon myyntiä romuun. Soitin yhelle romutyypille, tarjosi 20-30 euroa siitä :) Joo-o, jätän tuon tarjouksen väliin.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo

Vs: Mondeo-Thaumiel

ViestiKirjoittaja Thaumiel_Nerub » To Marras 13, 2014 8:22 pm

Saab 9000 CD -89 kurvattu pihaan. Ei ole turboa. Ensituntumat:

- korilta ihmeen siisti
- just leimattu, takavalosta huomautus, muuten läpi
- leima loppuu 31.12.2015
- järettömän hyvä ajaa
- tilava sisältä... ja ulkoa, huomas kun veivaili kaupungissa
- 60 kilsaa, mistä 10 kaupunkia, loput mutkaista asfalttia, kulutus 8 litraa satasella
- lämpeää niin äkkiä, ettei ehdi "vilu" sanoa
- saa vetää sen 1700+ kiloa perässä, traktori
- sähkökäyttöinen kattoikkuna! Kesää odottaessa!
- kytkinremppa tehty, kaikki vaihdettu

Kuvia kun pihalla taas näkee jotain... eli viikonloppuna.
FORD
Avatar
Thaumiel_Nerub
Carenthusiasm Insider
 
Viestit: 1153
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2009 7:18 am
Paikkakunta: Otamo


Paluu Projektit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 61 vierailijaa

cron